Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juomat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Saisiko olla jotain suunkostuketta?

Nimittäin sitä on tarjolla ihan takuulla jokaiseen makuun ja riittämiin. Ja jos ei ole niin sitten on yksinkertaisesti nirso. Aiempien pohdintojen mukaisesti meillä päädyttiin iskemään pöytään Gin-Tonic ja Mojito ainekset (ja ohjeet kehyksissä), pieni valikoima pullossa olevia oluita ja mietoja alkoholisekoituksia sekä lonkeroa, siideriä ja olutta tölkkitavarana. Lisämausteena 10-vuotiasta Torres brandya. Siihen ei tosin tainnut kukaan koskea... Lisäksi pöytään oli nostettu viinipulloja ja loput skumpat. Juuri niinkun pitikin. Juomia tuotiin pikkuhiljaa esille, että pysyivät viileinä.

Juomapöytä oli pitkä kuin papin puhe ja juomaa enemmän kuin riittävästi. Mutta, mistäs alotettaisi näin kuva-sanallisesti tämä läpikäynti? Vai antaisiko vaan kuvien puhua puolestaan? Jep, tehdään niin. Savolais-pohjalaisten häiden juomapöytä, auki ruokailun jälkeen - bileiden loppuun:
Niin tähän ei sit kukaan uskaltanu koskea?
Olutta vai siideriä vai sittenkin juomasekoitusta? Pullotavara on vaan niin kivan näköstä.
Muodikkaita paperipillejä tietty! Täytyy kyllä sanoa ihan rehellisesti, että niistä tuli pahvinen sivumaku...
Rommia, ON. Sokeria, ON. Limeä, PALJON. Minttua TIETTY. Pöytäliina, PUHDAS VIELÄ + paljon muuta odottamassa janoista kansaa. Ystävän ottama kuva.
Mojiton teko on heleppoo ku heinän teko.
Mitä mä sanoin: pitkä kuin papin puhe.. Coolerissa oli muuten sylinterimaljakko ja siinä jäitä. Ja täyttö ilmeisesti toimi? Kuva veljeni ottamasta rajattu..

Kukaan ei sammunut. Kukaan ei örveltänyt. Kaikille löytyi jotain juotavaa. Yhtään lasia ei mennyt ilmeisesti illan aikana rikki, isäni tosin rikkoi pari lasia siinä vaiheessa kun niitä laitettiin esille edellisenä iltana.. Niin ja muistinko jo mainita, että juomaa todellakin jäi? Kuinka paljon, palataan siihen ihan omassa postauksessaan.

Harmi vaan etten itse päässyt juuri nauttimaan näistä antimista, en meinaan halunnut olla kännimorsian :D Niin ja hei, jäitä sai Hesestä säkillisen. En muista maksoiko tuo Pohjalaanen niistä paria euroa enempää... Hyvä diili!

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tallinnan saalis

Meillä oli alunperinkin juhlapaikan valinnassa yhtenä kriteerinä se, että alkoholit saadaan viedä itse. Tämä ihan puhtaasti kustannussyistä, koska ei kuitenkaan haluttu, että vieraat joutuvat itse maksamaan juomat meidän juhlissa. Ja jotta ne kustannukset sitte saadaan pidettyä juomien kanssa "kurissa", päätettiin niin monen muun tapaan hakea iloliemet etelänaapurista.

Ihan ennen ostosreissua tehtiin vähän kauppalistaa eli mietittiin suurinpiirtein kuinka paljon halutaan juomaa vieraille tarjota. No riittävästi tietysti, mutta pitihän sitä vähän laskeskella mikä olis riittävästi muttei kuitenkaan ihan överisti. Ja tää oli muuten vaikeaa, kun piti yrittää miettii et kuinka moni jois mahdollisesti siideriä ja kuinka moni olutta jne. Ja jottei liian helpoksi mene, täyty vielä vähän miettiä etukäteen että mitä laatikoita sitä sitten kyseisistä juomalaaduista mukaan nappaa (tarkotan siis et mitä kaljaa, mitä siideriä, mitä viiniä jne).

Viinien kanssa saatiin ehdotuksi pitopalvelusta ja valkkariksi otettiinkiin heidän suosittelemansa valkkari. Suositeltua punkkua sen sijaan ei löytynyt Superalkon valikoimista, joten tehtiin vielä reissua edeltävänä iltana pikavisiitti Alkoon ja napattiin mielenkiintoisen oloinen vaihtoehto maisteluun.

Ja tähän väliin sit maininta, että vaikka nyt haettiin juomat edullisemmasta maasta, piti silti todellakin katsoa mitä mikäkin maksaa, eikä valittu mitään kalliita vaihtoehtoja. Tai tuohan on toki suhteellinen käsite tuo "kallis".. Mut sit asiaan ettei tästä nyt tule ihan järkyttävän pitkä sepustus..

Tehtiin ostosreissu viime viikonloppuna ja ihan päiväreissumielessä. Kulkupelinä oli oma auto ja vetten yli suhautettiin Eckeröllä, se kun oli edullisin. Meno matka vaan tuppas olemaan aika kamala kun laiva keikku niin paljon ettei tällänen maakrapu meinannu pystyssä pysyä. Kun sitten päästiin Tallinnaan, ajettiin ekana yhteen Superalkoista ja lähettiin kattelemaan heidän valikoimaa. Valittiin muuten tosi hyvä ajankohta, koska mikään kaupoista joista käytiin, ei ollut tupaten täynnä väkeä.

Ekalla kierroksella nakattiin matkaan 3 laatikkoa skumppaa alkumaljoihin (eli 18 plo). Skumpaksi rankattiin ihan vaan nettitietojen perusteella Jaume Serra Cristalino Brut, eli kuiva cava. Nyt voi varmaan joku älähtää, että kui nyt kuivaa otitte ettekä puol kuivaa ku monel kuiva jakaa mielipiteitä, mutta meistä (etenkin musta) skumpan kuuluu olla kuivaa. Piste. Ja meidän hääthän nämä ovat :P


Koska mulle jäi lievähkö kammo edellisistä Viron skumppatuliaisista, oli meidän ihan mun mielenrauhani takia pakko valita jotain muuta kun itäblokin skumppia ja maistettava yks pullo ihan kaiken varalta ennen häitä. Tuo maistelu suoritettiin tämän viikon perjantaina ja omien havaintojeni mukaan valitsemamme cava oli kivasti kuplivaa ja ihan sellasta perusmakuista edullista cavaa. Joten no panic sen suhteen..

Ekasta kaupasta oli tarkotus myös ostaa oluet ja sidut ja lonkerot. Jo alusta alkaen oltiin puhuttu siitä, että halutaan tarjolle muutakin kun ihan perus olutta ja sidua. Mutta tietty budjettibudjettibudjetti, eli kyl meillä ostoslistalla oli ihan sitä bulkkikaljaakin. Tarkemmin sanottuna kassalle kiikutettiin niistä budjettiystävällisemmistä vaihtoehdoista:


4 x 24 tlk ihan Karhua
2 x 24 tlk Saku Tumea
4 x 24 tlk Original lonkkua
2 x 24 tlk Original karpalo lonkkua
2 x 24 tlk Crowmoor sidua
2 x 24 tlk Rekorderlig mansikka-lime sidua

Sit ne lasipulloissa mukaan napatut vähän erikoisemmat (vaikka eihän nää mitää erikoisii ole, mut kuitenkin):


20 plo Newcastle olutta
24 plo Sol olutta
24 plo Hoegaarden olutta
24 plo Sherwood siideriä
36 plo erilaisia ViruValge Cooler ja Saaremaa Frizzereitä

Juu eihän noita mitään hillitöntä määrää ole, mutta niit on nyt tarkotus olla aluksi koska ovat kivan näköisiä ja jotain vähän erilaista. No pitemmittä puheitta eka satsi kassalle ja näpit jäässä autoa lastaamaan.

Mentiin seuraavaksi käymään vähän lounaalla, minkä jälkeen ajettiin auto parkkiin sellasen Liviko shopin pihaan. Käytiin sitten huvikseen vilkuilemassa mitä kyseisellä alkoholin tuottajalla on tarjota. Mukaan tarttui kahvin avecit. Alunperin tarkoitus oli hankkia Baileysia likööriksi. Konjakkiosasto sen sijaan tuotti vähän päänvaivaa, koska pohjalaanen ei niin innostunut ihan edullisimmista konjakeista.. ne kun kuulemma on monesti kalliimpia ja huonompia kuin hyvät brandyt. No tuolla Livikolla kuitenkin törmättiin Vana Tallinna Creme Chocolat likööriin ja maistelun jälkeen meikä morsian innostui ja päätti, että totahan me otetaan eikä Baileysia. Ja on muuten tosi paljon edullisempaa (ja mun mielestä jopa parempaa) kun perus Baileys. Sitä ostettiin sitten 6 puolen litran pulloa. Koska budjettiin jäi nyt vähän löyhää tämän extempore valinnan myötä ja Livikolla oli Larsenin V.S.O.P tarjouksessa, päätti pohjalaanen sitten kuitenkin napata toiseksi avec-vaihtoehdoksi konjakkia.


Kuten kuvasta näkyy, tarttu toisella vierailulla Superalkossa matkaan myös drinksuaineksiksi 4 litraa rommia ja 4 litraa giniä. Niin ja bonarina litra vodkaa. Meillä tarjolle tulee siis myös kumpasenkin lemppari drinksut eli mojito ja gin-tonic. Näitä drinksui ei tule kuitenkaan kukaan vieraille valmiiksi tekemään vaan jokainen saa ihan ite sekoittaa omansa, ohjeiden kera toki. Riskialtista sen suhteen, että tulee överi vahvoja drinksui? No joo tottakai, mutta kyl me nyt sen verta vieraisiimme luotetaan ettei ne ainakaan alkuillasta lähe ihan hurjiksi.. :P

Viineissä päädyttiin ostamaan pulloviinejä ja viinit on tarkoitettu pääasiallisesti ruokailun kanssa nautittavaksi. Ja pullossa sen takia, että viinit on tarkoitus kaataa laseihin tarjoilijoiden toimesta. Valkkariksi päädyttiin siis valitsemaan pitopalvelun meille suosittelemaa (ja heidän mukaan meidän alkuruokaan ja kala/kasvisvaihtoehtoon sopivaan) saksalaiseen Moselland Riesling Kabinett:n. Kyseessä on puolimakea viini, eli ei varsinaisesti sellainen mitä yleensä itse valittaisiin. Mutta luotettiin tässä nyt sitten tohon pitopalveluun.. Toivottavasti uppoaa vieraisiin. Ostettiin kyseistä viintä muuten yks pullo Tallinnassa, maistettiin pikku huikat ja todettiin et kelpaa meille ja laitettiin korkki kiinni.

Punkun kanssa tehtiin sama maisteluoperaatio, mutta tällä kertaa pullosta meni noin 70 cl hukkaan koska korkkina oli ihan oikia korkki.. Punkuksi otettiin argentiinalainen Fuzion Alta Malbec Reserva. Maistettiin ennen reissua Alkon valikoimasta löytyvää Malbec-Tempranillo versiota ja tykättiin että se oli ihan tosi hyvää ja just passelia liharuuan kanssa. Koska tota Alkosta löytynyttä versiota ei siis löytynyt Tallinan päästä, piti meidän maistaa tota pelkkää Malbecia ihan sen takia ettei tulis ihan ostettua sikaa säkissä.

Viinejä otettiin kumpastakin 30 pulloa, yhteensä siis 60 pulloa viintä. Tarkotus olis, että valkkaria suositeltais kaikille alkuruualle noin 12 cl kaadon mukaan. Esim Alkon sivujen mukaan sellanen 12-16 cl on hyvä perusannos. Ja mun mielestä ei oo kauheen tyylikästä kaataa laseja piripintaan. Alkuruualle siis todettiin että toi 12 cl on kiva määrä, koska viinin on tässä vaiheessa tarkotus olla osa ruokailua, ei humalluttaa. (tästä hei muuten otan mielipiteitä vastaan, niinku nyt muutenkin kaikesta. Mut etenkin jos teil on kokemusta ni jakakaa! :) ) Pääruualle kalan tai kasviksen valinneille suositellaan myös valkkaria, mutta lihan valinneille suositellaan punkkua. Joo mä tiiän, kaikki ei juo punkkua lihankaan kanssa. Mutta ainakin suositellaan kaikkia maistamaan ja saadan sen sit lasiin jättää jos ei tykkää (mut ketään ei pakoteta). Pääruuan kanssa tarjoiluannoksen koko vois olla se 16 cl ja sit halukkaat saa lisää.

No miltäs kuullostaa nyt tää kokonaisuus? Meille on siis tulossa yhteensä 90 vierasta, joista kaikki ei tietty juo alkoholia, mutta jos nyt laskettais että juo ja kaikki jois kaikkia laatuja, niin jokaiselle olis viinien ja avecien lisäksi:

- noin 1,5 tölkkiä olutta
- 1,5 tölkkiä lonkeroa
- 1 tölkki siideriä
- vähän alle 1,5 pulloa noita pullosiduja/oluita
- 1,5-2,5 annosta väkeviä (gini, rommi, vodka) riippuen annoskoosta (4-6 cl)

Yhteensä alkoholiannoksina (ruokailua ja avecia ja onnittelumaljaa lukuunottamatta) noin 7-8 per lärvi.. ja juhlapaikallahan ollaan noin 8 tuntia, sisältäen ruokailun ja kahvittelut jne. Loppuukohan kesken?


keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Viiminen kuukausi menos

Niin se vaan aika lentää ja vika kuukausi ennen häitä on jo hyvässä vauhdissa. Ja se jos mikä on saanu vipinää tämänkin morsmaikun kinttuihin. Tässäpä pikakelaus aikaansaannoksiin:

Bändi

Saatiin jo ennen joulua tutulta erään bändin yhteystiedot ja innostuttiin bändin biisilistasta ja soittonäytteestä tosi paljon. Ainut mitä mietittiin, oli hinta. Todettiin kuitenkin, että otetaan mieluummin tosi hyvä bändi ja maksetaan siitä ihan pikkusen enempi, kun huono josta maksettaisiin kuitenkin paljon. Oltiin jo ihan innoissamme.. kunnes selvisi ettei bändi olekaan enää käytettävissä. Auts, mietittiin liian pitkään!

Mutta sitten kävikin ihan hyvin: Saatiin alkuperäisen bändin jäseneltä toisen bändin yhteystiedot. Hän kehui bändiä ja niinpä Pohjalaanen oli kyseiseen bändiin yhteydessä. Saatiin todella menevä biisilista ja tieto siitä, että bändi on käytettävissä, joten tällä kertaa ei aikailtu, vaan varattiin bändi samantien.

Ja voi vitsit mitkä partyfiilikset tuli! Tuskin maltan odottaa, että pääsen jorailemaan ihanien ystävien ja tuoreen aviomiehen kanssa.


Valokuvaaja

Oma veljeni on loistava valokuvaaja ja tykkään hänen taiteellisesta silmästään ihan valtavan paljon. Mutta ei olisi reilua työllistää velipoikaa täysin kuvaajaksi ainoan siskonsa häissä, joten päätettiin suosiolla ottaa ulkopuolinen valokuvaaja. Itse tietysti katselin netistä kuvaajien sivuja, ihastellen joiden tuotoksia ja taas ihmetellen toisten tuoksia. No tein kuitenkin sen huomion, että budjettiin saisi tehtyä vähintään tonnin, paikoittain ylikin, loven kuvauksen ollessa puheenaiheena. Ja ymmärtäähän sen, kun ottaa huomioon kuinka pitkän päivän kuvaaja tekee ensin hääpäivänä ja sitten vielä kuvia muokaten. Mutta jossain oli nyt pakko säästää ja pienen väännön jälkeen päätettiin ottaa ystävän suosittelema opiskelijanuorukainen, joka kuitenkin on tehnyt paljon hääkuvauskeikkaa ja ollut mm kuvaamassa meidänkin juhlapaikassa eli tietää kyseisen paikan haasteita. Saatiin hyvä hinta ja portfolio näytti hyvältä, joten ei muuta kun varaamaan.

Hääpuvun korjaussovitus...

...ei ole siis vielä ollut, mutta sain sen varattua maanantaille. Tiedän, tosi myöhänen lintunen olen, mutta...

...alusvaatteet..

...tuli hankittua vasta viime viikolla. Tosin en löytänyt ihan just sellasia ku halusin (kiitti vaan maan vetovoiman kurittama luomuvarustus). Saa nyt sitten nähdä menenkö tylsillä ja arkisilla. Voihan ne sitten vaihtaa ;)

Hääpuvun sovitus sen sijaan pistää puhtia...

...kenkäostoksiin

En vielä löytänyt sopivia, mutta pakko hakea huomenna/yli huomenna. Hups.


Pitopalvelutapaaminen

On huomenna Jesse's Dine:ssa. Lista kaiken maailman kysymyksistä on laadittu. Saas nähdä päästäänkö samalle kartalle :P

Kakkuasia

Tuskastelin muutama viikko sitten hääkakun kanssa ja niin vaan keskusteltiin Pohjalaasen kanssa asiasta ja päätettiin ottaa yhteyttä MBakeryyn. Nyt sitten vaan maistamaan paria vaihtoehtoa ja sitten päätös sen suhteen, mitä otettaisiin meidän häihin mussutettavaksi.

Porkkanakakkujakaan ei olla unohdettu, vaan Pohjalaasen sisko ilmoitti juuri tänään, että kuusi kakkupohjaa on nyt tehty pakastimeen. Reseptiä oli tarkistettu ja sain viime viikon perjantaina maistiaiset kyseisestä kakusta. Siitä tulee kyllä hyvää, eli en enää sitä murehdi.

Kampaaja ja meikki

Olin tosi helppo asiakas tällee viimetipassa kun soitin erääseen turkulaiseen kampaamoon ja ilmotiin haluavani hääkampauksen ja -meikin lisäksi kampaukset seitsemälle ja meikit viidelle muulle naiselle. :D Siinä tais tulla kerralla kampaamon lauantai myydyksi :D

Koekampaukseen ja meikkiin menenkin sitten 29.1.2014. Siihen mennessä pitää sit tehä päätökset mahdollisista hiuskoristeista.

Tanssitunti

Sain kun sainkin varattua minulle ja Pohjalaaselle pari yksityistä tanssituntia valssin hiomista varten. Jee. Ehkä mun mekko ei repeäkään häävalssissa kun Pohjalaanen kahdella vasemmalla jalallaan talloisi sen päälle (sori kulta luottamuksesta).

Kukkakauppavisiitti

Varasin ajan paikalliseen tilauskukkakauppaamme, jota tosi monet oli kehuneet. Ja voi kuinka sympaattinen tämä rouva floristi olikaan :) Suitsait hän ehdotti erilaisia kimppuja ja pöytäkoristeita ja antoi hinta-arviota. Ja hän myös tiesi juhlapaikan ja osasi ehdottaa tyyliä, joka sopisi sinne. Nyt hetken makustelen asiaa ja sitten olen yhteydessä vielä kukkakauppaan, toivottavasti tilauksen merkeissä.


Niin se Juhlapaikka

Käytiin sitä kattomassa viime viikon maanantaina ja se on vielä hienompi kun muistettiin! Kerrassaan upea ja varmasti vielä upeampi jos ei ihan tarkalleen tiedä mitä odottaa. Ainut pitkä miinus paikan tuoleista, jotka eivät ole mitenkään kauniit. Mutta muuten täytyy kyl sanoa että juhlafiilis alkaa kovasti hiipiä mieleen..

Tuolihuput

Ja koska tuolit eivät ole kauniit, päätin kysellä tuolihuppujen vuokrahintoja. Nyt sitten vaan valitettavasti jouduttiin myöntymään siihen, että budjetti ei veny tuolien verhoamiseen. Se kuitenkin sovittiin, että meidän tuoleihin laitetaan jotain ekstraa. Tosin jos saan jostain venytettyä vähän budjettia, voisin muitakin tuoleja jotenkin koristella. Mutta se on sitten ihan viimosia juttuja, koska loppujen lopuksi ne tuolit huomaa lähinnä tyhjässä salissa.. Esim itse en edes muistanut millaiset tuolit oli kesällä ystäväni häissä.. (eikä ne tuolit nyt niin sysirumat ole)

Tallinnaan

Juomat hankitaan monen muun tapaan etelänaapurista ja istuttiinkin Pohjalaasen kanssa eilen alas oikein miettimään mitä sieltä sitten kannattaisi ostaa. No, alkuun suht tiukka ostoslista lähti ihan pikkasen laajenemaan... No eipähän lopu juoma kesken. Tai siis eihän mitään vielä ole ostettu, mutta matka on varattu.

last but not least Sormus

Käytiin jo ennen joulua Raumalla CaiSannissa katselemassa sormuksia ja etenkin kiinnostus moissaniittia kohtaan oli yksi syy miksi päätettiin kyseisessä yrityksessä piipahtaa. En kuitenkaan tullut tilanneeksi sormusta silloin, koska no.. minun täytyi ihan tosissani käydä pääni sisällä keskustelua siitä, harmittaako minua joskus jos päädyn nyt luonnosta tongitun timantin sijaan labrassa tehtyyn...

No minäpä päätin, että moissaniitti se on ja onneksi ei ollut liian myöhäistä tehdä sormustilausta. :)

Huh! Tulipas varsinainen kilometripostaus vaikka nyt vaan raapaistiin pikaisesti sitä, mitä aikaiseksi on saatu. Paljon toki vielä puuttuukin ja se jos mikä tulee pitämään tämän parin kiireisenä seuraavat kolme viikkoa ja pari päivää. Niinpä, niin vähän siihen on enää aikaa.

Ja lupaan kyllä kertoa noista kaikista sitten tarkemmin, kun niistä on tarkemmin jotain kerrottavaa :) Nyt kohti pehkuja valmistautumaan huomiseen pitopalveluvierailuun ja täsmäiskuihin kenkäkauppoihin.

Kuvat on muuten viime maanantailta meidän juhlapaikasta. Se on U-P-E-A!


perjantai 15. marraskuuta 2013

Drinks are on us

Meidän juhlatilassahan ei ole mitään anniskeluoikeuksia eli itte juomat hommataan. Ei olla vielä pääty Pohjalaasen kanssa ihan samalle sivulle siitä mitä juomia ostetaan, mutta ostettiinpa mitä tahansa, haluan jotain seuraavanlaista aiheeseen liittyen:

Kuva
Siis tämä kokonaisuus on jotenkin tosi suloinen.. oon niin kateellinen tohon jenkkilämeininkiin noiden huonekalujen kätön osalta.. Kuva
Pitäähän sitä olla vieraille menu juomista, varsinkin, jos tarjolla on jotain muutakin kuin perus koffia ja upcideria. Ja mitä suurimmissa määrin olen ihastunut noihin kauniissa kehyksissä oleviin liitutauluihin, joihin menu sitten on laadittu.

Tykkään asettelusta, tykkään kehyksistä. Kuva
Eli ei muuta kun etsimään riittävän prameita kehyksiä ja liitutaulumaalilla sutimaan? Vaan jospa virittäis ideaa niin, että pääsee helpommalla ja ostaisi kauniisti kehystetyn peilin ja kirjoittaisi juomamenun peiliin. Pitäisi vaan ostaa sitten sellaista pois pestävää tussia, joka kuitenkin tarttuu peiliin (onko sellaista edes), koska en luottaisi siihen, että ihan yhellä kertaa saa tekstin menemään oikein jne..

Ideaa muuten ehdotettu Pohjalaaselle ja se näytti vihreää valoa, wuhuu! Ei muuta kun peiliä etsimään...

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Skumppa-"tasting"

Tossa eilen illalla saatiin koko ihana ja nauravainen hääseurueemme eli kaasot x3, bestman ja seremoniamestari saman pöydän ääreen. Ja mikäs takaisikaan paremman nousuhumalan illalle, kuin kuoharimaistiaiset.


Ostin jo aikaa sitten kolme skumppaa Virosta ja katsoin sitten vielä yhden alle 5e/plo virossa maksavan mukaan maistajaisiin. Pohjalaanen päätti myös kantaa kortensa kekoon ja osti pullon oikeeta shampanjaa mukaan.

Minä tietty kyhäsin pikasesti ja asiaan kuuluvasti arvostelukortit ja pyysin maistelijoita arvioimaan ulkonäköä ja makua asteikolla 1-5 (ykkönen huono, vitonen hyvä) ja tilaa jäi myös muutaman sanan verran kommentoinnille. Testaajat eivät  nähneet etukäteen pulloja, eivätkä saaneet edes tietoonsa mitä maisteltavien joukossa on. Todellinen sokko testi siis.


Harmiksi täytyy nyt tähän jo heti aluksi todeta, että kaksi Virosta ostettua oli pilalla (korkki märkä ja maku sen mukanen). Näin ollen kaksi potentiaalista vaihtoehtoa rankkautui nyt ulos, vaikka ilmeisesti toinen niistä olisi "kunnossa olevana" ihan hyvää (tämä kommentti kaaso E:ltä, joka kertomansa mukaan juo paljon kuohareita ;) ).


Maisteltavina olivat siis Rigas Medium Dry (1), Ballet Demi Sec (2), Rocca dei Forti brut (3), Jeanmaire cuvée brut (4) ja Rigas brut (5).

Ulkonäöllisesti kaikki oli melko saman värisiä, eli aika vaaleita. Ja nuo Rigasit oli nyt sitten ne pilalle menneet, joten niiden arvioita on turha käydä läpi. Muiden kohdalla tuli sen sijaan tällaisia kommentteja:

2. "Raikas, makea", "Liian makea", "makeahko", "makea" . Mausta kyseisen skumpan keskiarvosana oli 3,3.

3. "Turhan parfyyminen", "neutraali, raikas", "vähän mitään sanomaton, neutraali", "liian kuiva", "hajuton, mauton, neutraali", "ei maistu, vetinen", "perus kupliva". keskiarvo 2,6.

4. "Neutraali, mauton", "mukavan tasapainoinen", "Paras, kivat kuplat", "kiva loppu" ja keskiarvo: 3,7.

Niin keskiarvollisesti siis oikea skumppa voitti, mutta omaan ja varmasti myös pohjalaasen mieleen vaikutti tieto siitä että se on oikeaa skumppaa. Ja sitä ei ole vara tarjota vieraille :P Jos minun tai pohjalaasen mielipidettä ei laskisi, lemppariksi nousi siis nro 2. Tässä tosin näkyy se, että kyseisen puolesta liputtaneet olivat enempi makeista skumpista tykkääviä. Kuivista tykkäävien mielestä se taas oli sitten ihan liian makeaa.

Harmittaa kyllä vaan se tosi paljon, että nuo kaksi oli pilalla ja sekös vasta saa miettimään, että mitenkäs sitten sen laita kun häihin ostetaan isoja määriä.. Eli nyt hyvät ja huonot kokemukset olisi erittäin kalliita, mitä tulee viinien ja skumppien ostoon etelä naapurista.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

(alkoholiton) Juomabaari

Itse ainakin huomaan, että olen käyttänyt tosi paljon aikaa miettiäkseni, millaisia juomia vieraille tarjoiltaisiin pitkin hääjuhlien ja valitettavasti suurin osa ajatuksista on pyörinyt alkoholia sisältävien juomien ympärillä. Mutta toisaalta, olen kyllä kokoajan myös ollut sitä mieltä, että myös alkoholia juomattomat vieraat on syytä ottaa huomioon, sillä he ansaitseva yhtälailla maistuvaa ja raikasta juotavaa siinä missä alkoholia nauttivatkin.

Nettiä selaillessa törmäsinkin sitten varsin toteutuskelpoiseen ja hauskaan alkoholittomaan juomapöytään:

Kuva
Jääkylmää kivennäisvettä kauniista pulloista, loraus omaan makuun parhaiten sopivaa siirappia laajasta valikoimasta ja kauniita höysteitä vaikkapa sitten hedelmälohkon muodossa ja tadaa: alkoholiton ja maistuva juoma on valmis. Ja alkoholittomat vieraat arvostavat varmasti!

Kuva
Ja miksei muutkin, itse kullekin kun tekee hyvää nauttia vetää vahvempien välissä niitä alkottomiakin vaihtoehtoja.

Aasin siltana tähän, mullapa alkoi loma ja mikäs kivempaa kun päästä heti loman alkuun viettämään ystävän polttareita! Katsotaan onko jollain polttarivieraista tai kenties polttarisankarilla itsellään huomenna aamulla sellainen olo, että olisi voinut enemmänkin nauttia alkoholittomia juomia.. ;)

keskiviikko 10. huhtikuuta 2013

Juomapolitiikasta

Jos ei ole ollut aiemmin puhetta, niin meidän häihin siis tulee alkoholia tarjolle. Siitäkin huolimatta, että toinen puoli sukulaisistani saattaa asiaa katsoa paheksuvasti, he kun eivät uskonnollisista/elämänkatsomuksellisista syistä alkoholiin koske. Me on puhuttu pohjalaasen kanssa alustavasti siitä, että ruuan kanssa olisi pöydissä viinipullot, sitä ruokaa silmälläpitäen valittua. Halutessaan vieras saa myös olutta tai siideriä (tai skumppaa, kuten pohjalaasen briteissä asuva täti "vaatii" mikäli häihin pääsee) ja niitä voisi olla tarjolla jollain sivupöydällä (tai pyydettäessä, riippuu miten ruokailu nyt sitten järjestetään).

Kuva
Kahvin kanssa luonnollisestikin avec, joko siis konjakkia tai jotain likööriä. Itse suosisin liköörin kohdalla jotain baileysia tms, koska marjaliköörit saa lähinnä puistattamaan. Toisaalta, jos juomat hakee etelänaapurista, ei pari marjalikööripulloa nyt varmaan niin kamalasti maksa.

No nämä edellä mainitut + onnittelumaljat lienee melko perussetti häissä, eli näissä nyt ei niin kamalasti sitä pohdittavaa ole. Enemmän pohdintaa aiheuttaa ruokailujen ulkopuolelle sijoittuva juomatarjoilu.

Kuva
Kuva


Siitä ollaan aikalailla yhtämieltä pohjalaasen kanssa, että boolia ei tehdä. Ja ihan rehellisyyden nimissä itse en ole oikeen boolien ystävä, ne on monesti aika pahoja/liian vahvoja/väljähtäneitä. Toki poikkeuksiakin on varmasti ja täytyy kyllä sanoa, että upeaan booliastiaan laitettuna booli voi olla omanlaisensa somistuselementti. Ja onhan se edullista ja vaivatonta.

Kuva
Kuva
Toinen asia mistä ollaan aika samaa mieltä on: Laatu korvaa määrän. Vaikka Tallinnasta ja itseasiassa ihan perus marketistakin saa keissin kaljaa verrattain huokeaan hintaan, ei se jotenkaan sovi meille. Kumpikaan ei oikein tykkää tai arvosta perus karjala-koff-karhu akselin juomia (itse en perusta oluesta lainkaan) eikä perus makeat sidukkalitkutkaan uppoa. Toisekseen, ei meidän ole tarkoitus tarjota vieraillemme halpoja olutörvellyskännejä, vaan hyvät juhlat, joissa toki juhlatunnelman hilpeyttäjän on myös alkoholia.

Siispä mietintämyssyyn on sujautettu ajatus coctaileista. Tarkemmin ottaen barcateringista, jota Turun seudullakin tarjolla on. Ainut mutta on budjetti, eli tuo on varmasti niitä ekoja asioita joista sitten karsitaan, jos budjetti niin sanoo. Meikäläisen unelmissahan tosin olisi vihkimisen ja onnittelumaljojen välissä coctail-hour, jonka aikana me voitaisiin oman mussukkani kanssa olla hääkuvattavissa. Mut joo, todennäköisesti ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että ihanan sujuvasti ja ammattitaitoisesti soljuva barcatering jää ottamatta.

Kuva
Kuva


Back to booli? Noup. Ainakin tällä hetkellä ajateltiin vähän luottaa vieraidemme juomien sekoittelutaitoon ja toteuttaa baari itsepalveluna. Valitaan simppelit coctailit, joihin ei siis tule mitään hillittömiä määriä aineksia, nostetaan ainekset ja ohjeet pöytään ja valta juoman vahvuuden säätelystä vieraan omiin käsiin. Hullua? Onko juhlat pian täynnä oksentelevia ja sammuvia vieraita? Tuskin vaan.. Meillä on nimittäin ollut yhdet kemut, joissa iskettiin pöytään pullo rommia, limeä, sokeria, minttua ja limukkaa, joista jokainen sai loihtia oman Mojitonsa. Eikä kukaan sammunut. Päin vastoin, rommia jäi yllättävän paljon! Niin ja mainittakoot tähän, että tarjolla oli myös viiniä ja sangriaa talon puolesta, ja niitäkin jäi. Sen sijaan allekirjoittanut voi todeta juoneensa varsin tehokkaasti övereitä bileissä, joissa on tarjolla boolia.. niiden vahvuutta kun ei voi itse määritellä..

Kuva
Kuva
Noiden coctail-ainesten lisäksi ajatuksena olisi laittaa tarjolle viiniä, skumppaa, jotain erikoisempaa olutta ja pohjalaasen haluamaa viskiä. Ja vaikka sortteja on paljon, on silti tarkoitus laskea juomien määrä niin, että jokaiselle vieraalle olisi juotavaa suurinpiirtein yhden annoksen verran tunnissa. Näin siis tässä vaiheessa, mutta mielihän ehtii tunnetusti muuttua vielä yhden jos toisenkin kerran. Ainiin ja tähän vielä lisäyksenä se, että alkoholittomille vieraille aion laittaa tarjolle myös vaihtoehtoja, ettei heidän juomavaihtoehtonsa rajoitu Turun niin hyvänmakuiseen vesijohtoveteen.

Kuva
Kuva

Miltäs kuullostaa? Miten teillä hoidetaan mahdollinen alkoholitarjoilu?