Konkreettisia askeleita

Siellä varmaan ihmetellään, saako tämä morsian otettua yhtään konkreettista askelta kohti helmikuussa juhlittavia häitä. No en saa! Tai tottakai ihan viimetipassa sitten, mutta täytyy nyt myöntää ihan reilusti, että aika hiljasta on ollu häärintamalla viimeaikoina (ja pistän sen ihan puhtaasti tän taloprojektin piikkiin). Mutta kuulkaa lauantaina otetaan järjettömän iso konkreettinen askel kohti häitä, kun meikäläinen ja ainakin kaksi (toivottavasti myös kolmas) kaaso suuntaa kaupunkiin koltun sovitukseen. IIKS!

Siis masentaa suoraan sanottuna jo nyt ihan etukäteen, kun tiedän, etten tuu näyttää missään mekossa siltä, kun haluaisin. Meinaan ei oo kauheen tehokasta ollu tämä meikäläisen kutistumisprojekti (ja siihen ei viimetippa auta). Huoh. No ehkä negatiiviset tunteet pitäisi sysätä syrjään, koska muuten en iki maailmassa löydä pukua.

Kuva

Mitä sitten haluan puvulta? No en yhtään tiedä! Muuta kun sen että todennäköisesti haluan olkaimet tai pienet hihat tms eli toisin sanoen puvun kanssa olisi hyvä voida käyttää kunnon rintaliivejä, joissa on olkaimet. En meinaan usko että maailmasta löytyy pukua, joka saa maan vetovoimalle selkeästikin periksi antaneen kuppikokoni nousemaan kovinkaan korkealle navan ylä puolelle (jos ei lasketa kunnon tiukkaa korsettiyläosaa, jonka kanssa ei voi ryhti antaa periksi milliäkään)..

En myös lainkaan ole varma haluanko edes valkoista pukua, mutta sen tiedän, että kokeilla ainakin haluan. Ja pelkkää kiiltävää satiinia puku ei saa olla..

Vaan jospa sinne sovitukseen menisi sittenkin ihan avoimin mielin, ei asettaisi ennakkoajatuksia tai -oletuksia (negatiivisia tai positiivisia) ja lähtis vaan viettämään ihanan häähömppäpäivän ihanien kaasojen kera.

Sounds like a plan girls!

Lauantai aamuna naurua pidätellen

Niinku hyvän vaimokokelaan kuuluu, nousin aamulla kukonlaulun aikaan keittämään Pohjalaaselleni kahvia ja tekemään aamupalaleivät. Tai no, tuskin se mua hylkäis, vaikka vaan kylkeä oisin kääntäny. Mut nää nyt on näitä pieniä arjen juttuja, joilla tykkään osoittaa välittäväni miehestäni yli kaiken.

Niin asiaan, Pohjalaanen siis lähti ystävän polttareihin ja meikäläinen jäi kotia, aamulla aikasi, pilvisessä säässä, joten päätin alkaa kuluttamaan aikaa yle areenan parissa. Ja mitäs sieltä löytykään: Solsidanin jakso, jossa Anna ja Alex menee naimisiin. Ja voi vitsit, noin vois niin käydä meillekin! :D Pikkasen olen täällä maha kippurassa nauranut.

Niin, kaikkea voi sattua hääpäivänä ja tuskinpa on yksiäkään häitä, joissa kaikki menisi ihan putkeen. Ja siihen tämänkin morsiamen on vaan henkisesti valmistauduttava. Mekko voi tärveltyä, sormus ei mahdu sormeen tai joku juomalaatu voi loppua kesken. Bändi voi olla epävireinen tai sukulaissetä känninen. Mutta mitä sitten? Ei ne maailmaa kaada, enkä noita nyt oikeastaan pelkääkään. Sen sijaan pelkään, että jompikumpi on vatsataudissa, korkeassa kuumeessa tai pää paketissa. Niinku nyt tämän vuoden helmikuussa kumpikin oltiin kunnolla kipeenä.. Jotain ihme troppeja otettava varmaan, että säästytään pöpöiltä tulevana talvena.

No, mutta tapahtuipa siis mitä tahansa kommelluksia (pieniä, ei kenenkään henkeä uhkaavia), täytyy vaan muistaa hengittää syvään ja koittaa selvitä itkupotkuraivaritta. Mulla kun siis on ollut tapana olla vähän turhan niuho, jos asiat ei mee niinku olen suunnitellu.

Olipas taas sekavaa ajatuksen juoksua, mutta pointtini: Kattokaa toi jakso, se on hauska ja saa tajuamaan, että ehkä joku omalle kohdalle osuva kommellus ei ois maailman loppu. Tai jos et ole katsonut yhtään jaksoa kyseistä sarjaa tai olet katsonut ja tykkäät että ohjelma ei ole sinun huumorintajusi kanssa samalla aaltopituudella, Älä katso. :)

Hääkengistä

Olin viikonloppuna nauttimassa pääkirkon tunnelmasta parin ihanaisen ystävän kanssa. Koska yksi porukan jäsenistä sattuu olemaan yksi kaasoistani, heitin puolivakavasti, että sittenhän etitään meikäläiselle hääkengät. Ja kyllä me kenkäkauppoja kierrettiinkiin, mutta voi piru, eihän sieltä mitään sopivaa löytynyt. Tuntui että kaikki (ainakin ne joihin mun kukkaro taipuisi), oli toooosi tylsiä.

Niin meikäläinenhän etsii ballerinoja, koska koroilla keikkuminen ei oikein luonnistu. Ja voitte vaan arvata millaisen pienen paniikin sain kun hoksasin, että eihän niitä balleriinoja saa keskellä talvea!

Näissä on se joku juju jota hääkengiltä haen: simppelit muuten, mutta yksi näyttävä blingbling! Ja söpötkin ovat. Kuva

Ja kun ensishokkipaniikkiostoskierroksesta selvisin tajusin seuraavan seikan: Enhän mä edes tiedä minkä väriset kengät mun pitäisi ostaa, kun en tiedä millainen/minkä värinen puku mulle tulee. Koska niin mun tuurilla, jos ostan hopean väriset kengät, rakastun shampanjan väriseen mekkoon tai toistepäin. Ja tosiaan, häihin on VAAN 7 kk aikaa...

Ystävä kertoi tollasten tossumaisten ballerinojen olevan ihania ja hiertämättömiä jalassa, mikä onkin valtava plussa häitä ajatelle. Muutenkin kuvan kengät ois just ihanat, mutta ei varmaan ihan Turun toreilta löydy (saati mun kukkarolle sopivasti). Kuva

Ihmekös jos oon nähny painajaisia siitä, ettei kaikki todellakaan ole valmista häiden koittaessa..

Pysähtynyt suunnittelu

Siis meidän savolais-pohjalaisten häiden suunnittelu on nyt totaalisen pysähtynyt. Tai siis tottakai minä pyörittelen ideoita ja ajatuksia päässä jatkuvasti, mutta mitään konkreettista ei olla saatu päätettyä ja suunniteltua. Ja siihen on ihan tosi hyvät ja ymmärrettävät syyt. Pohjalaanen sen itse sanoi muutama päivä sitten: Nyt on ihan liikaa kaikkea yhtäaikaa. Hänellä on työssä enemmän kun riittävästi haastetta ja vastuuta ja tekemistä, auto päätti hajota (no nyt se on kyllä saatu takaisin) ja tähän päälle vielä läheisen ihmisen ensiviikolla häämöttävä suuri leikkaus. Olen siis suosiolla pitänyt suuni kiinni hääjutuista.

Tässä on vaan se ikävä puoli, että kun suuria asioita on pättämättä, on paha keskittyä niihin pienempien ja pohjalaaselle "vähäpätöisempien" asioiden suunnitteluun (siis ihan tosi, ei sitä voisi vähempää kiinnostaa minkälaisia kukkia tai kynttilöitä pöytiin tulee, kunhan ne on jossain määrin järkeviä eikä mitään sen mielestä yltiörumia tai liian kalliita).

Mutta toisaalta meikäläinenhän on menny kokoajan tässä omien häiden suunnittelussa enemmän tai vähemmän epäloogisessa järjestyksessä, että ei siinä. Sitä nyt vaan kaipaisi itse jotain konkreettista. No jahka kevät tulee kunnolla, täytyy istuttaa pohjalaanen penkkihin ja vaatia päätöksiä. Haluaisin kuitenkin, että se ihan itse on aidosti innostunut ja kiinnostunut. Mutta toisaalta, ymmärrän, että nyt sen ajatukset on tosi vahvasti muualla, niin sanotusti tärkeämmissä asioissa.

Tottakai naimisiinmeno on siis tärkeää pohjalaasellekin, mutta ei hääjuhlat ole niin tärkeä asia kuin toisen, läheisen ihmisen terveydentila tai vielä jokseenkin vaakalaudalla kiikkuva työura. Ja ymmärrän asian täysin.

Silti, en osaa olla jotenkaan lannistumatta ja turhautumatta.

Kokoajan mielessä

Aurinko on taas löytänyt tiensä pohjolan taivaalle ja työpäivän päätteeksi se maalaa mitä ihanimmat värit taivaanrantaan. Kevät tulee, ei nyt ihan just, mutta pikkuhiljaa se sieltä tulee. Ja kun kevät tulee, alkaa pesänrakennusvimma. Poikkeuksena aikaisempiin vuosiin, oma pesänrakennusintoni kohdistuu kodin sijaan tällä hetkellä yhteen asiaan ylitse muiden. Mutta pesänrakennukseen se tavallaan liittyy.

Viime viikonloppuna ihan vakaasti päätin, että tällä viikolla pidän vähintään yhden päivän kun en tuota yhtä vallitsevaa aihetta käsittele pienessä pääkopassani lainkaan. Mutta turha toivo, ei sitä pakoon pääse, ei töissä eikä varsinkaan kotona.

Yritin parhaani mukaan eilenkin vältellä tietokoneeni avaamista, koska koneen ääreen istahtaminen johtaa vääjäämättä aihepiiriin paneutumiseen. Mutta ei se auttanut, sohvan nurkkaan kun oli kerääntynyt vanhanaikaisemmassa informaatiomuodossa, paperille musteella painettuna samaa aihepiiriä koskevia nivaskoita.

Häät ne päässä pyörii ja tulevat nyt jo uniin asti. Ihanaa, mutta samalla jopa vähän ahdistavaa. Paljon, siis melkein kaikki, on vielä auki. Paljon on unelmia ja toiveita odottamassa toteuttamista ja kompromisseja. Kaikki tekeminen on vasta alussa, päätökset tekemättä. Tai on me se hääpäivä päätetty...

Mites ihanalta se aurinko pakkaspäivänä näyttikään. Kovalla pakkasella joulun aikoihin, kuten kuvissa, ihanan hämyiseltä. Kevättä kohden satumaisen kauniilta.

Ja uskokaa tai älkää, ihan yhenäkin, musiikkia kuunnellen, unelmien muuttuessa konkreettisemmiksi meinaa kyyneleet tulla silmiin. Onnen kyyneleet. Iiks, hääsiirappia!

Juhlapaikka-ahdistus

Nyt alkaa ahdistaa, nimittäin juhlien paikasta ei ole hajuakaan. Vähän sitä sun tätä on tullut kateltua, mutta kun mikään ei tunnu just omalta. Tai ainakaan niin omalta, etteikö ajatus 1000-1500 euron tilavuokrasta kirpaisisi! Miksi ihmeessä tilojen tarvii olla niin kalliita?? En ainakaan vielä ole ihan vakuuttunut siitä, että haluan käyttää yhden illan takia vuokraan enemmän kuin mitä maksan vuokraa koko kuukaudelta asunnostani. Huoh.

Ehkä unelmat on asetettu liian korkealle? Vai mitä tuumaatte, jos morsian rakastuu oheisenlaisiin juhlapaikkoihin..?

Kuva

Kuva

Kuva

Kuva

Voih.. nämä välimerelliset kuvat taitavat olla vähän turhan tiukkaan mieleeni juurtuneita. Mutta silti melko saavuttamattomissa (lottoamatta ei toki voi voittaa, mutta en usko mahdollisuuksiini silti).

Täytyisi kai ottaa tulevan kesän morsiamena säteilevän ystävän neuvosta vaari: Älä selaa ulkomaailaisia blogeja liikaa, niistä löytyvät parhaat ideat kun harvemmin toimivat täällä/niitä ei ole täällä saatavilla.

Mutta silti..