Aurinko on taas löytänyt tiensä pohjolan taivaalle ja työpäivän päätteeksi se maalaa mitä ihanimmat värit taivaanrantaan. Kevät tulee, ei nyt ihan just, mutta pikkuhiljaa se sieltä tulee. Ja kun kevät tulee, alkaa pesänrakennusvimma. Poikkeuksena aikaisempiin vuosiin, oma pesänrakennusintoni kohdistuu kodin sijaan tällä hetkellä yhteen asiaan ylitse muiden. Mutta pesänrakennukseen se tavallaan liittyy.
Viime viikonloppuna ihan vakaasti päätin, että tällä viikolla pidän vähintään yhden päivän kun en tuota yhtä vallitsevaa aihetta käsittele pienessä pääkopassani lainkaan. Mutta turha toivo, ei sitä pakoon pääse, ei töissä eikä varsinkaan kotona.
Yritin parhaani mukaan eilenkin vältellä tietokoneeni avaamista, koska koneen ääreen istahtaminen johtaa vääjäämättä aihepiiriin paneutumiseen. Mutta ei se auttanut, sohvan nurkkaan kun oli kerääntynyt vanhanaikaisemmassa informaatiomuodossa, paperille musteella painettuna samaa aihepiiriä koskevia nivaskoita.
Häät ne päässä pyörii ja tulevat nyt jo uniin asti. Ihanaa, mutta samalla jopa vähän ahdistavaa. Paljon, siis melkein kaikki, on vielä auki. Paljon on unelmia ja toiveita odottamassa toteuttamista ja kompromisseja. Kaikki tekeminen on vasta alussa, päätökset tekemättä. Tai on me se hääpäivä päätetty...
Mites ihanalta se aurinko pakkaspäivänä näyttikään. Kovalla pakkasella joulun aikoihin, kuten kuvissa, ihanan hämyiseltä. Kevättä kohden satumaisen kauniilta.
Ja uskokaa tai älkää, ihan yhenäkin, musiikkia kuunnellen, unelmien muuttuessa konkreettisemmiksi meinaa kyyneleet tulla silmiin. Onnen kyyneleet. Iiks, hääsiirappia!
