Ei todellakaan. On meinaan sen verran hommaa riittänyt, ettei paljo ole tarvinnu tyhjänpäite istuskella. Tässä maanantain ja tiistain aikana on sovitettu mekkoa, käyty tanssitunnilla, väkerretty pöytäkarttaa, pesty kuppeja ja lautasia, raaputeltu hintalappuja irti lasien pohjasta, taiteiltu karkkubuffakippoihin nimilappuja, tehty menukortteja jne.
Kyl ne juhlat alkaa tässä muotoutumaan, vaikka silmät nyt ristissä onkin ja tekisi mieli pyytää pari lisäpäivää toteutukseen. Ja oman mausteensahan tähän tuo se, ettei vieläkään tiedetä, päästäänkö juhlatilaan jo perjantaina. Nyt kaikki sormet ja varpaat ristiin, että päästäis. Se helpottais niin paljo kyl juhlien laittoa..
Kuvien kera postauksia ja tarkemmin yksityiskohtia saatte muuten sitten häiden jälkeen. Nyt lähinnä käyn täällä huikkaamassa, että hengissä ollaan, nipinnapin :P
Ja menukorttien väkerrys jatkukoot (vielä hetken).
Näytetään tekstit, joissa on tunniste aika. Näytä kaikki tekstit

tiistai 4. helmikuuta 2014
torstai 30. tammikuuta 2014
Saisikon pidempiä vuorokausia, kiitos!
Niin että tiedoksenne, hoppua pitää! Tällää viikkoa on tullut järjestään tätä päivää lukuunottamatta lähdettyä töihin siinä seiskalta tai vähän jälkeen ja tultua kotiin vasta kahdeksan tai yhdeksän maissa. Tänään sitten oltiin sentään kotona joskus viiden aikoihin.. mutta oon kuulkaa poikki! Ja vähän on hermo kiriällä.
Tähän viikkoon on mahtunut tanssitunnilla toikkarointia, kampauksen korun metsästystä (ai mikä viimehetken homma?), panikointia, koemeikkiä ja koekampausta. Ja tähän viikkoon pitäis vielä mahduttaa pöytäjärjestyksen lukkoonlyömistä (done), sormuksen hakua, paikkakorttien/ohjelmalehtisten/menujen askartelua, alkottomien juomien hakua, valssiharjoituksia, NUKKUMISTA, vikojen namibuffakarkkien tilausta (tai tilaamatta jättämistä..) jne..
Vapaa-ajanvietto-ongelmia? Ei. Tarvetta lisätunneille vuorokaudessa? EHDOTTOMASTI KYLLÄ! :D
Täs hei jo vähän purkautumaan lähtenyt koenuttura takaapäin:
Rentoa, mutta romanttista.

lauantai 8. kesäkuuta 2013
Näytöissä juoksemista
Savolais-pohjalainen naimakauppa taitaa hetkellisesti olla savolais-pohjalais-varsinais-suomalainen talokauppa, sen verta on juostu tuon armaan Pohjalaaseni kanssa talonäytöissä etsimässä avioelämään sopivaa pesäpaikkaa, ettei ole paljoa häitä ehtiny miettiä. Paitsi sitä, että jos talo nyt löytys, milläs ne häät sitten maksettas ;)
No on tähän hätään sentään saatu jotain häitäkin varten hankittua. Se, mitä, paljastuu myöhemmin, mutta sen verran paljastetaan että siihen liittyy kullan kimallusta ja herkästi särkyvää kovuutta.
Ja mitä tulee siihen, että haaveilen aina kulloinkin vallitsevan vuodenajan mukaisia häitä.. Nyt en toivo, kun on ihan liian kuuma mulle ja etenkin tuolle Pohjalaaselle! Mutta ei valiteta, kesä on kivaa, valoisaa ja kukkivaa aikaa. Ja etenkin ilta-aurinko on ihan parhautta pehmeydessään :)
Pohjalaanen muuten sano naapurimaan rinsessan vihkimistä sivusilmällä kattoessani, että "Et sitten ota mitään vaikutteita sieltä!" :D Samaan syssyyn soitti Pohjalaasen sisko ja hehkutti niin odottavansa kahdeksan kuukauden päästä koittavia häitä. APUA! Tasan 8 kk!

![]() |
Kuva |
![]() |
Kuva |
![]() |
Kuva |
Kuva Poffuliinin arkistoista |
Kuva Poffuliini arkistoista |
Pohjalaanen muuten sano naapurimaan rinsessan vihkimistä sivusilmällä kattoessani, että "Et sitten ota mitään vaikutteita sieltä!" :D Samaan syssyyn soitti Pohjalaasen sisko ja hehkutti niin odottavansa kahdeksan kuukauden päästä koittavia häitä. APUA! Tasan 8 kk!
torstai 24. tammikuuta 2013
Kokoajan mielessä
Aurinko on taas löytänyt tiensä pohjolan taivaalle ja työpäivän päätteeksi se maalaa mitä ihanimmat värit taivaanrantaan. Kevät tulee, ei nyt ihan just, mutta pikkuhiljaa se sieltä tulee. Ja kun kevät tulee, alkaa pesänrakennusvimma. Poikkeuksena aikaisempiin vuosiin, oma pesänrakennusintoni kohdistuu kodin sijaan tällä hetkellä yhteen asiaan ylitse muiden. Mutta pesänrakennukseen se tavallaan liittyy.
Viime viikonloppuna ihan vakaasti päätin, että tällä viikolla pidän vähintään yhden päivän kun en tuota yhtä vallitsevaa aihetta käsittele pienessä pääkopassani lainkaan. Mutta turha toivo, ei sitä pakoon pääse, ei töissä eikä varsinkaan kotona.
Yritin parhaani mukaan eilenkin vältellä tietokoneeni avaamista, koska koneen ääreen istahtaminen johtaa vääjäämättä aihepiiriin paneutumiseen. Mutta ei se auttanut, sohvan nurkkaan kun oli kerääntynyt vanhanaikaisemmassa informaatiomuodossa, paperille musteella painettuna samaa aihepiiriä koskevia nivaskoita.
Häät ne päässä pyörii ja tulevat nyt jo uniin asti. Ihanaa, mutta samalla jopa vähän ahdistavaa. Paljon, siis melkein kaikki, on vielä auki. Paljon on unelmia ja toiveita odottamassa toteuttamista ja kompromisseja. Kaikki tekeminen on vasta alussa, päätökset tekemättä. Tai on me se hääpäivä päätetty...
Mites ihanalta se aurinko pakkaspäivänä näyttikään. Kovalla pakkasella joulun aikoihin, kuten kuvissa, ihanan hämyiseltä. Kevättä kohden satumaisen kauniilta.
Ja uskokaa tai älkää, ihan yhenäkin, musiikkia kuunnellen, unelmien muuttuessa konkreettisemmiksi meinaa kyyneleet tulla silmiin. Onnen kyyneleet. Iiks, hääsiirappia!

maanantai 19. marraskuuta 2012
Päättämättömyyttä
Ihan pikkusen on alkanut tehdä mieli talvihäitä. Siis ihan ministi. Varsinkin kun koristin kodin valkeilla kukkasilla, tuikkivilla valoilla ja kynttilöillä. Ja voi kun siihen niin sopisi ne aiemmin mainitsemani rustiikkiset hopean sävyt.
Pohjalaanenkin tykkäisi:
Minä "Mikä on sun mielipide talvihäistä?"
Pohjalaanen: "Mä oon tainnu sitä ihan ensimmäisenä ehottaakin."
Niin, että eikös vaan, talvihäät sitten.
Mutta, eihän se haaveilemani puvun henki sopisi yhtään viimaiseen talveen. Eikä tarjolla olisi mansikoita ja ulkonakin on niin synkkää ja kuraista jos ei ole lunta. Ja ennen olen ehdottomasti ollut sitä mieltä, ettei talvihäitä.
Mitä jos nyt päädyn talvihäihin ja sitten harmittaa? Muutenkin tuntuu, että nyt kun häitä oikeasti alkaa miettimään, olen haaveillut kesällä kesähäistä, syksyllä syksyhäistä ja nyt talvella talvihäistä. Ehkä keväällä alan haaveilemaan keväthäistä. Huoh!
Ihan mahdotonta päättämättömyyttä.
Mutta olisihan se silti tunnelmallista, reunustaa pihatie lyhdyin ja roihuin, koristella sisätilat kynttilöin ja valkoisin kukin. Eikä ainakaan tarvitsisi harmitella, jos ei aurinko paista. Ja mikä parasta ja tärkeintä: elämäni rakkaus olisi erittäin tyytyväinen.

lauantai 22. syyskuuta 2012
Kolmen kopla
Aika, paikka ja budjetti. Kolmen kopla, joka ainakin tämän keltanokka-morsiamen mielikuvissa vaikuttaa hääsuunnittelussa ihan kaikkeen muuhun. Ja toisiinsa. Aika vaikuttaa paikan saatavuuteen ja hintaan, budjetti paikkavalikoimaan ja ajankohtaan. Paikka vaikuttaa budjetin riittävyyteen muiden osatekijöiden kannalta jne.
Tämän keltanokka-morsiamen mielestä nuo kolme kulkevat sitten aikalailla käsikädessä. Oikeastaan Tupu-Hupu-Lupu ketjua voisi vahvistaa Akulla, eli vierailla. Vierasmäärä vaikuttaa paikkaan, budjetti vierasmäärään jne. Itsestäänselvää.
No, meillä ei ole noista mitään päätettynä. Aikaa on hahmoteltu, budjettia myös ja vieraslistaakin vähän pohdittu, mutta mitään varmaa tai edes epävarmaa ei ole lyöty lukkoon. Ja en suoraan sanottuna edes tiedä mistä pitäisi aloittaa. Kaikkia kun ei voi samalla kellonlyömällä päättää, vaikka kuten aiemmin mainitsin, ne mielestäni ovatkin toisiinsa kytkettyinä.
Ehkä ylipäätään auttaisi jos olisi jokin kristallin kirkas visio siitä, millaiset avioitumiskekkerit haluaa. Niin ja sitten jos se toinen osapuolikin olisi samoilla linjoilla...
Koska tästä pohdinnasta ja pyörittelystä voi tulla piiiiiiiitkää tekstiä, olen siis päättänyt kuitenkin lohkoa ainakin nuo kolme osa-aluetta erillisiksi postauksiksi. Ja juu-u varmasti niistä asioista tulee kirjoteltua muutenkin kun nyt seuraavat kolme kertaa, mutta jotain pohjustus pohdintaa ajattelin nyt ensin tehdä. Ehkä siinä samalla selkiää ne omat toiveet ja haaveet.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)