torstai 29. marraskuuta 2012

Kukkana kimpussa

Kuva

Ihana lisä kimpussa, varsinkin ajatuksena ihana, jos pitsikukkanen olisi vaikka jonkin itselle läheisen tekemä tai perintönä tullut. Myöhimminkin kyseinen kestokukka jäisi morsiamelle muistoksi suuresta päivästä, vaikka muu kimppu jäisikin säilömättä ja pääsisi lakaistumaan.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Ihan mun näköinen kampaus

Kuva

Sopivasti löysä nuttura, hieman huolettoman näköinen, siisti ja sopivasti simppeli. Tuohon voisi tarvittaessa lisätä jonkin kukan tai vastaavasti pannan otsalle. Tai helmiä tai blingblingiä. Mitä nyt keksiikään. Mutta on toi kyllä tosi mun näkönen.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Pari (ainakin) päältä komiaa kakkua

Juu-u, tää on taas tätä tämän morsiamen epäloogista suunnittelujärjestystä, mutta enpä voi olla jakamatta muutamaa nättiä bongaamaani kakkua. Sopisi kivasti talveen tai kesään tai mihin vuodenaikaan vaan eikä väriteemakaan rajoittaisi.

Kuva
Kuva
Kuva


Itse en ole mitenkään hillittömän suuri perinteisten kermakakkujen ystävä, joten ihmekös, jos jenkkityyliset kakut on ulkonäöllisesti mieleen. Kakkupohja voisi olla suklaakakku tai jossain kerroksessa vaikka porkkanakakkua (Pohjalaasen lempparia). Väliin jotain raikasta.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Päättämättömyyttä

Ihan pikkusen on alkanut tehdä mieli talvihäitä. Siis ihan ministi. Varsinkin kun koristin kodin valkeilla kukkasilla, tuikkivilla valoilla ja kynttilöillä. Ja voi kun siihen niin sopisi ne aiemmin mainitsemani rustiikkiset hopean sävyt.


Pohjalaanenkin tykkäisi:
Minä "Mikä on sun mielipide talvihäistä?"
Pohjalaanen: "Mä oon tainnu sitä ihan ensimmäisenä ehottaakin."

Niin, että eikös vaan, talvihäät sitten.


Mutta, eihän se haaveilemani puvun henki sopisi yhtään viimaiseen talveen. Eikä tarjolla olisi mansikoita ja ulkonakin on niin synkkää ja kuraista jos ei ole lunta. Ja ennen olen ehdottomasti ollut sitä mieltä, ettei talvihäitä.

Mitä jos nyt päädyn talvihäihin ja sitten harmittaa? Muutenkin tuntuu, että nyt kun häitä oikeasti alkaa miettimään, olen haaveillut kesällä kesähäistä, syksyllä syksyhäistä ja nyt talvella talvihäistä. Ehkä keväällä alan haaveilemaan keväthäistä. Huoh!

Ihan mahdotonta päättämättömyyttä.


Mutta olisihan se silti tunnelmallista, reunustaa pihatie lyhdyin ja roihuin, koristella sisätilat kynttilöin ja valkoisin kukin. Eikä ainakaan tarvitsisi harmitella, jos ei aurinko paista. Ja mikä parasta ja tärkeintä: elämäni rakkaus olisi erittäin tyytyväinen.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Melkein kuin hopean häivähdys kimpussa

Kuva

Kerrassaan ihana kimppu! Yksinkertainen, mutta silti riittävän mielenkiintoinen. Hempeä, moderni, viileä ja jopa talvinen. Eikä tuo kesähäissäkään varmaan hullummalta näyttäisi. Jos joku kukka-asiantuntija sattuu tämän postauksen bongaamaan, saa ihmeessä vinkata siitä, mitä kukkia kimpusta löytyy. Ja onkohan nuo kaikki muuten edes oikeita kukkia?

Ei muuten ole hullumpi tuo puvun yläosakaan..

tiistai 13. marraskuuta 2012

Hopee ei oo häviö

Lievälle harakalle hieman patinoituneet hopeansävyt voisivat olla sopivan blingbling. Varsinkin muuten varsin puuteriseen ja vaaleaan värimaailman yhdistettynä, köyhän naisen kulunut hopea voisi olla varsin toimiva ja jopa todella todennäköinen vaihtoehto meidän häihin.

Kuva
Kuva
Kuva

Ylimmässä inspiraatiokuvassa tykkään ihan älyttömästi siitä, että maljakot on erilaisia, vähän niinkuin vanhan hopeakaapin sisällön voisi kuvitella olevan, jotain sieltä, toista tuolta saatua. Keskimmäisen kuvan tuikkulyhdyt taas ovat juuri sellaista kuluneisuutta kun minua kiehtoo ja muutenkin tuo värimaailma on varsin harmoninen, samoin kuin alimmassa kuvassa.

Siispä pieninä määrinä hopea iskee meikämorsmaikkuun oikein olan takaa.

Jälleen bongauksia nettikaupoista ja aika paljon näyttää löytyvän hopean sävyjä, varsinkin joulusesongin alla. Kokosin jotakin omaan makuun ja vähän välkkyvämpään makuun.

Kuvat lainattu Lene Bjerre, Indiska, Riviera Maison

Kuvat lainattu Ikea, H&M, AmandaB


sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Iltaviihdettä

Voiko tuleva morsian enempää sunnuntai-illalta toivoa?


Paitsi ehkä suklaata tohon kylkeen..

Terveisiä nuorelle parille

Kuva

Vitsit, että on kiva idea: Korvataan vieraskirja hääparin yhteisiltä matkoilta kerätyillä korteilla, joihin vieraat sitten saavat kirjoittaa terveisensä ja onnentoivotuksensa. Yhdistetään vähän niinkuin kaksi muistoa: häät ja yhteiset reissut. Harmi ettei ole tullut itselle aiemmin idea vastaan, koska nyt varmaan ei tule kahden vuoden aikana enää käytyä niin monella reissulla että saisi laajan valikoiman matkakohteita ja niistä haalittuja kortteja kasaan.

Voisi muuten myös toimia destination-häissä, jolloin kortit voisi olla kyseiseen kohteeseen liittyviä.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Kristallikruunuja

Vaikka sitä koetan kovasti peittää, kyllä minunkin sisälläni asuu harakka. Ei nyt ehkä mitenkään pahimmasta päästä oleva, mutta en voi väittää täysin pystyväni vastustamaankaan kimallusta. Varsinkaan kristallinkimallusta.

Netinsyövereistä löytyi nii-ii-in monta ihanaa kuvaa, jossa puutarha- tai telttahäitä illemmasta valaisemaan oli ripustettu enemmän ja vähemmän kimaltelevia kristallikruunuja.

Kuva

Kuva
Kuva

Voisikohan tuollaisia vuokrata jostain? Itsellä ainakaan ei ole varastoissa kristallikruunuja, eikä häitä varten kovin montaa ole vara ostaakaan. Ehkä siis tässä on pienemmän budjetin häiden kristallikruunut:

Kuva
Aika hauska idea tämäkin :)

maanantai 5. marraskuuta 2012

Vieraiden lahjontaa

Looginen järjestys häiden suunnittelussa ei ole ihan mun hommiani. Toisaalta häihin on vielä aikaa, ja tarkoitus blogilla on tässä alkuvaiheessa olla vähän niinkuin leikekirja ja muistiinpanot, joista sitten voin selailla matkan varrella tulleita ideoita ja jatkokehittää sitten lähempänä häitä niihin sopiviksi.

Eli vaikka vieraista, teemasta tai yhtään mistään muustakaan ei vielä ole virallisia päätöksiä tehty, sallin silti itselleni mahdollisuuden miettiä vieraiden lahjomista. Jotenkin heti alkuun voin todeta, etten halua sydämenmuotoisia vadelmamarmeladeja tyllipussiin, ne ei vaan ole minun näköisiä.

Karkki on tietysti varsin perinteinen idea ja sinällään helppo ja kohtuuhintainen varsinkin jos väkeä on tulossa paljon. Niissä häissä, joissa itse olen ollut on hääkarkkeja ollut tarjolla niin koristelluissa tulitikkuaskeissa kuin pöydittäin kipoissa tarjottavana ja taisi jossain häissä olla after eight namit värssyihin käärittynä.

Jotenkin mielessä on alkanut muhia idea vähän erilaisesta muistamisesta vieraille. Jostain vähän pidempään kuin pari puraisua kestävästä. Enkä nyt tarkoita, että yksi karkki korvattaisiin suureellisella karkkibuffalla (eikä tämä tarkoita sitä ettenkö haluaisi karkkibuffettia muuten häihin).

Jos haluaa kuitenkin pysyä syötävälinjalla, voisi vieraitaan lahjoa vaikkapa itse tehdyillä herkuilla tai kasvattaa yrttejä pieniin ruukkuihin. Tosin vaikkapa hillon tekeminen vaatii aikaa ja tilaa, yrttien kasvattamisesta puhumattakaan.

Kuva


Tai miksei ilahduttaisi vieraitaan pidempiaikaisella muistolla, kuten vaikka pienellä viherkasvilla. Ainakin jos on melko vähän vieraita.

Kuva


Päätyipä mihin tahansa, tälläinen paketointihullu meinaisi kääräistä lahjukset nätteihin naruihin tai kauniisiin paketteihin. Niin ja ne värssyt.. täytyisi keksiä jotain uutta kivaa niiden tilalle, perinteiset värssyt kun jotenkaan tunnu omilta.. en edes tiedä mitään värssyjä :D

Kuva
Kuva
Kuva
Tuleeko teille perinteisiä tai vähän vähemmän perinteisiä "vieraslahjoja" häihin? 

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Puuta somistukseen

Varsinkin maalaisromanttisiin ja luonnonläheisiin häihin voisi sopia ihka oikeaa puuta somistuksessa. Vain mielikuvitus on rajana puun hyödyntämisessä (ja ehkä myös askartelu- ja nikkarointitaidoit..)
Kuva
Kuva
Kuva
Yhdestä nettisisustuskaupasta löytyi teemaan sopivia kynttilälyhtyjä, jos ei halua tai ei ole mahdollisuutta värkätä koristuksia itse
Kuvat lainattu täältä

Oma suosikkini inspiraatiokuvista on tuo puukiekkojen käyttö kakkualustoina. Jotenkin ihana kontrasti, rouheaa ja huoletonta yhdistettynä hempeisiin ja huoliteltuihin kakkuihin. Niin ja tuo idea ripustaa paikkakortit puunoksaan, on myös aika kiva idea, jonka voisi irrottaa sellaisiinkin häihin, joihin ei muuten halua paljoakaan puuta sellaisenaan.

torstai 1. marraskuuta 2012

Sopivasti oranssia


Kuva vähemmän yllättäen täältä
Aika ihana sävy: Ei liian oranssi, ei liian punainen, ei liian keltainen. Melkein leiskuva ja muotokielikin on hieman tulenlieskainen. Yksinkertainen, mutta silti tosi veistoksellinen. Sopisi syksymorsiamelle varsin kivasti, koska on noissa kalloissa jotain syksyn värjäämien puunlehtienkin tunnelmaa.