Ei tekemisen puutetta

Ehkä ihan ilmiselvääkin, etten ole tässä männä viikolla ehtinyt tänne kirjotella ja todennäköisesti hiljaisempaa on myös ensi viikolla. Tänään jo aletaan suunnata auton nokkaa kohti pohjoista ja lauantaina vietettäviä ystävän häitä. Morsianta ei olla koskaan tavattu, mutta varmasti ihan kelpo neito :)

Kyllä häihin meno on taas ihanaa!

Ja se miksi sitten ei ole tällä viikolla oikein ehtinyt tänne ja miksi ei ehkä ensi viikollakaan ehdi, on jotain aivan muuta kuin häihin liittyvää: tämä meidän maallinen roina-omaisuus on hylly kerrallaan pakattu pahvilaatikoihin (ja kylläpä niitä laatikoita näyttää tulevan!), jotka sitten toivon mukaan siirretään ensi viikon aikana uuteen osoitteeseen! :)

Sellaisia kuulumisia tänne. Saa nähä kuin hääbudjetti kutistuu kutistumistaan tämän myötä :D

Kukkia pellon laidalta

Viljan lisäksi peltojen laitoja saattaa hyvinkin koristaa kohti korkeuksia kurottavat auringonkukat. Ja nyt taitaa olla se ihana aika, kun joka päivä aukeaa uusia kukkia. Olin jo aiemmin kerännyt talteen ideakuvia, joissa auringonkukkia oli hyödynnetty somistuksessa, mutta varsinainen kipinä aiheeseen liittyvästä somistuksesta syttyi, kun tohon kotikulmille nousi kaupungin toimesta pellollinen auringonkukkia. Ja mikä parasta, nimenomaan kaupungin asukkaiden käyttöön kasvatettuja.

Niinpä meikämorsian on joka päivä vahtinut, millon kukkameren nuppuja alkaisi olla auki siinä määrin, että niitä ei muut olisi ehtineet jo poimia ja tsadam, tänään, sunnuntai aamuna ennen kirkonmenojen alkua (siis ei, en käy kirkossa, mutta antaa osviittaa kellon ajasta) sujaitin punaiset kumpparit jalkaan ja nappasin puutarhasakset kouraan, kipitin itseäni montakymmentä senttiä korkeampien kukkien sekaan ja otin muutaman päiviäni sulostuttamaan.

Ja vähän myös tähän tarkoitukseen...

Mutta katsotaas eka niitä inspiraatiokuvia, ennenkun mennään meikäläisen tutuksikin ehkä jo tulleeseen "nyhjästään kattaus siitä mitä kaapeista löytyy" ideointiin.

Näissä parissa inspiskuvassa auringonkukista on luotu kauniit hääkimput. Ihania ja näyttäviä, mutta jotenkaan en uskaltaisi ottaa riskiä, että kaunis puku turhaantuu auringonkukkien siitepölyyn. Mutta ehkä noista ei sitä vielä varise..

Kuva

Kuva

Toinen inspiraatiokuvapari hyödyntää auringonkukkaa somistuksessa vihkiseremonian penkkien päitä ja juhlapöytiä piristämässä.

Kuva

Ja piristävä tuo loppukesän/alkusyksyn aurinko onkin. No ei ollu mitään kamalan extremejä inspiraatiokuvia, mutta ohessa nyt meikäläisen toteutusidea. Niin, jälleen siis luotuna kaapin antimista, mutta tykkään tuosta yhdistelmästä räikeä vaaleanvihreä + auringonkukkien keltainen, terästettynä mustalla.

Musta ja keltanen kyllä sopii hyvin yhteen (vaikka inhoankin kaikkia ampiaisia ja mehiläisiä), koska molemmat on tosi vahvoja värejä. Niinpä valkoisen liinan päälle heitin mustan kaitaliinan tuomaan ryhtiä.

Mustaa löytyy myös pöytänumerokehyksestä, johon siis rypistin mustaa silkkipaperia. Huolettoman näköinen ja siis sitähän se onkin, mutta samaan aikaan mun mielestä aika hauska, kun lasin takaa löytyy tekstuuria. Myös paikkakortit oisin mieluiten tehnyt mustasta kartongista, mutta se on kaikkien askartelupaskartelukokeiluiden tuloksena päässyt loppumaan, joten nyt sai valkoinen toimia pohjana, johon nappasin lautasliinojen vihreää toistavan kuviollisen paperin.

Lautasliinoissa muuten toistuu myös tuo kirkas vaalean vihreä ja musta kera valkoisen. Kynttilöitä sattui löytymään tuona vihreänä (vaikka kuvassa varsin keltaisilta näyttävätkin) ja sitten nuo ihan tosissaan keltaiset kynttiläpurkit + vihreät ja kirkkaat tuikkukipot. Kynttilöitä on varsin paljon, mutta niin mun mielestä loppukesästä kuuluukin, kun illatkin alkaa yllättävän nopsaa pimenemään.

Ja sitten ne auringonkukat: Ne ovat riittävän näyttäviä, että ne vangitsevat katseet varmasti yhteen kohtaan laitettunakin. Ja koska kyseessä on kovin maalaishenkinen ja rustiikkinen kukka, sopii sinkkiruukku niille kuin nenä päähän. Itse olin onnekas, kun pellosta löytyi pienehköjä kukkia, koska isot nyt vaan olisi ollut liian kömpelöitä.

Sinkkiruukkuun laitoin ensin ylimääräisiä auringonkukan lehtiä vähän niinkuin katteeksi ja keskelle sitten kolme auringonkukkaa. Simppeli, mutta mielestäni ihan näyttävä pöytäkukka maalaisromanttisiin häihin. Tai miksei vähän moderninpiinkin, koska muodoltaan auringonkukka on jotenkin niin yksinkertaisen kaunis.

Ja muualla juhlatilassa, yrittäisin ehdottomasti hyödyntää auringonkukkien pitkää vartta ja laittaa johonkin korkeaan vaasiin tms. Mutta, koska meidän häät on talvella, ei tartte auringonkukista omissa häissä haaveilla. mutta muissa loppukesän kekkereissä voisin niitä hyödyntääkin.

Täytyypä varmaan kylvää keväällä tontin kulmaan näitä ihanuuksia ;)

Viljavaa

Viikonloppuna sain kunnian olla vieraana ystävän häissä, joissa oli vaikka ja mitä ihania yksityiskohtia. Eräs ykstiyiskohdista oli vallitsevaan vuoden aikaan mitä parhaiten soveltuva: Viljantähkiä somistuksessa.

Siitä, miten kyseistä elementtiä oli häissä käytetty, minulla ei ole kuvia (eikä sen puoleen, en niitä julkaisisi netissä ilman hänen lupaansa), mutta ohessa muutama muualta netistä bongattu viljantähkien hyödyntämis-idea.

Kahdessa ekassa kuvassa on hyödynnetty viljaa kimpuissa, toisessa vähän hienovaraisemmin, toisessa rouhealla, hieman hipahtavalla maalaisotteella.

Kuva

Kuva

Jos meillä olisi maalaishäät elo-syyskuussa ja ehkäpä jossain ladossa tms maalaisromanttisessa paikassa, ottaisin tuon rouheamman vaihtoehdon varsin vakavaan harkintaan hääkimppumielessä. Tai jos kaipaa morsiamena jotain.. hmm.. ehkä näyttävämpää ja perinteisempää, voisi tuo viljakimppu kedon kukikka höystettynä toimia hyvin kaasoilla (jos kaasoille tulisikin kimput rannekukkien sijaan).

Ja sinne maalaisromanttiseen latotyyliin sopisi myös nämä pöytäkoristeet:

Kuvat

Ihan kunnon nippu viljaa. Kun viljassa itsessään on aika kivasti hohtava lookki, ripauksella säihkettä (pöytänumerolappu), kaitaliinan runsautta (juuttikangasta, häh! Maalaisromanttista, mutta tuolleen rypytettynä mahtavan eleganttia) ja toisiinsa sointuvia yksinkertaisia elementtejä (vaaleat, yksinkertaiset kurpitsat ja elegantisti todella tumman ruskea kiiltävämpi pintainen liina) saa aikaan yllättävän hienostuneen tyylin. Tykkään!

Pari sööttiä ideaa kilinakolinan sijaan

Liekö se sitten pahojen henkien häätämistä metelin avulla vai mitä, mutta itse en ole suuri tölkkien ja risojen kenkien hääauton perässä roikottamisen fani. Mutta perinnehän se toki on. Ja kun en itse haluaisi niitä perinteisiä kilina-kolina värkkejä, olen toki bongaillu vaihtoehtoja.

Söpöt sydämet..

Kuva

.. ja pörheät pompomit.

Kuva

Aika herkkuja, itse tehtävissä, eivätkä varmaan räjäytä budjettia. Mutta. Meillepä ei välttämättä tule koko hääautoa...

Tänään häävieraana

Vihdoin koittaa päivä, kun ystäväni sanoo tahdon! Ei olla tunnettu kuin vuosi, mutta heti ystävyyden alkuun meillä oli niin paljon yhteistä puhuttavaa: Häät! Paljon on niistä höpötetty ja ideoita heitelty jonkin verran ja nyt innolla odotankin, mitä päivä tuo tullessaan.

Kuva

Ennakkotietojen perusteella juhlatila on somistettu hurmaavasti vintage henkeen maalaisromanttisilla twisteillä. Ja morsian näyttää taatusti hehkuvan kauniilta ja onnelliselta. Ja meikäläinen parkuu ihan varmasti kun häämarssi pärähtää soimaan.

Täytyy muuten myöntää, että nyt, kun omat häät on kuitenkin tosi lähellä ja kun on kuullut tämän päiväisen morsion hääsuunnitelmista, sitä suhtautuu näihin tämän päiväisiin hyvin tunteikkaasti ja jännityksellä. Ja niinpä niin, enää 26 viikkoa... Jaiks! :)

Mutta tosiaan tänään: Onnea E ja T! <3 

Ottimia karkkibuffaan

Meille ei tule karkkibuffaan kauhoja, vaan olen jo pidemmän aikaan haaveillut löytäväni ottimiksi vanhoja ruokalusikoita. Joitakin vanhoja olen nähnyt kirppareilla, mutta ovat olleet jotenkin tylsiä tai todella todella tummuneita. Enkä ole oikein ollut varma, saako niitä sitten puhtaaksi.

No törmäsin minä yhtiin täysin uusiinkin, joissa oli vanhahtavaa muotoilua, mutta kun hintalappua ei näkynyt, jätin ne sikseen.

Sunnuntaina, samalta kirppikseltä, josta saatiin meidän eka häälahja, löyty nämä kaunokaiset.

Viisi kaunista, ei liian kulunutta lusikkaa.

Tykkään. Mutta ei nuo viisi varmastikaan vielä riitä, joten lisää täytyy jostain haalia. Ja uskon vahvasti, että kyllä niitä vastaan tulee.

Meidän eka häälahja

Eihän tämä mikään valtava juttu ole, mutta mieltä lämmittävä ja ilostuttava kuitenkin...

Kun oltiin anopin kanssa Pohjalaasen kotikylällä, eräässä vanhaan ranta-aittaan tehdyllä kirppiksellä ostamassa kahvikuppeja häitä varten, mainittiin sitten kirppistä pitävälle rouvalle, että ne tulee häihin, josta hän ilahtui ihan silminnähden. Niinpä hän päätti spontaanisti antaa häälahjana yhden kahvikuppi-pullalautas setin, jonka olin aikeissa ostaa.

Käytännössä täysin tuntematon henkilö ja silti niin valtavan ihana ele. :) Rouva oli niin valtavan iloinen, kun kuuli, että häneltä ostetut kupit pääsevät häihin ja tykkäsi myös valtavasti ideasta sekoittaa vanhoja kauniita kuppeja kattauksessa.

Kyllä häät vaan on ihanan yhteentuova ja iloinen tapahtuma. Ainakin useimmiten.

Niinpä!

Kuva

Miksi pitää valita puoli ja kuten yleensä, olla vielä sekaisin siitä, että kummallas puolella sitä pitikään istua. Miksei vaan istuttaisi kaikki sellaiselle paikalle, kun itsestä tuntuu hyvältä, koska avioliiton myötähän miehen sukulaisista tulee naisen sukulaisia, naisen sukulaisista miehen ja ystävistäkin tulee enemmän tai vähemmän perheystäviä.

Toki, en sano, että sitten täytys aina tehdä kaikki kimpassa ja että miehen pitäisi alkaa heti pitää tiiviistii yhteyttä vaimon sukuun, mutta pointti tuossa kuvan vihkiseremonian istumajärjestyksessä on hellyyttävä.

Mutta ei taitaisi toimia Suomessa, meinaan täällä taidetaan olla sen verran kaavoihin kangistuneita, että moinen ohjeistus vain hämmentäisi vieraita.

No nyt niitä on

Kuppeja, kuppeja! Kultaisilla reunoilla, kukkasilla ja ilman. Ja pullalautasia myös. Ja tältä ne nyt sitten näyttää (huom, niitä ei ole vielä putsattu, joten katsokaa ohi pölyn ja sanomalehtien jättämien mustetahrojen)

Eikä näihin kuviin edes mahtunut kaikki kupit. Kuppeja, siis sellaisia, joista todella todella pidän, on 57.

Noista 57:stä viisi on lainassa omalta äidiltäni.

Mun ehkä suosikki kupeista on tämä:

Tai sitten tämä:

Anoppi sen sijaan ilmoitti, että haluaa juoda häissämme kahvinsa tällaisesta kupista:

Vähän miehekkäämpään makuun sopinee simppelisti kultareunaset kupit

Kuten jo tuossa sunnuntaina vihjailin, lutviutui osa näistä kuppiasioista viikonlopun vierailulla Pohjanmaalla. Anoppi oli löytänyt kirppikseltä joitakin kuppeja ja yhdessä käytiin vielä toiselta kirpparilta hakemassa lisää. Anoppi ne nyt siis maksoi. Mutta eivät olleet kalliita.

Lisäksi tuosta työpöytäni vieressä olevasta uhkaavasti kasvavasta häärompepinosta löytyy 24 kuppia, jotka ei vältsisti sovi tohon kokonaisuuteen (eivätkä siinä "yhteiskuvassa" olekaan). Parhaat niistä on nämä:

Jos en löydä muuta, niin nuo menee sitten tarvittaessa käyttöön. Mutta kattellaan, vielähän tässä on aikaa.

Pullalautasia on kuin varkain kertynyt 63 ja ne on jokainen mulle tosi mieluinen. No niistä lautasista tietty 8 on  äidiltä lainassa.

Mun suosikki lautasista on herttaisen kukkainen.

Vaan kukkaisia on suurin osa muistakin.

Vielä siis puuttuu jonkin verran lautasia ja kuppeja, vaikka tosiaan eihän me lopullista vierasmäärää vielä tiedetä. Jos tuntuu, ettei löydy, on anoppi luvannut lainata omia kultareunaisia, ei niin arvokkaita kuppejaan.

Niin vieraathan sitten saa umpimähkäisesti sen lautasen, joka hänen vuorollaan tulee vastaan. Vähän niinkun kupeistakin jonkun niistä, joihin on sillä hetkellä kahvia kaadettu.

Ihan ohi mennen vaan..

...ajattelin infota, että kirkko on nyt varattu.

Eikä mikä tahansa kirkko, vaan ihan Tuomiokirkko (Turun tietenki). Se on sitten Pohjalaasen sanoin "käyty tuomio kuuntelemassa ihan Tuomiokirkossa".

Se kokeilee onneaan ihan tosissaan ;)

Kokeiluja kahvipöytään, Kääretorttu

Siis mikä olis helpompi massaleivos kuin kääretorttu? No ei tietty sillee ihan sellasenaan tarjottuna, vaan tarkotus olisi laittaa palat yksittäin lappeelleen esille ja päälle jotain koristuksia (kuorrutetta ja koristei?), niin että kääretorttupalat näyttää leivoksilta. Kuullostaako ihan pöllöltä?

No mutta mennääs mun testi-kääretorttuun: Ite pohja oli kaakaoinen, eli ihan perus unelmakääretorttupohja. Sisälle keittelin kondensoidusta maidosta kinuskia ja lisäksi väliin laitoin itse tehtyä vaniljakreemiä. Niin ja tuoreita mustikoita, NAM! Vaikkakin tuoreita mustikoita ei sitten talvella ole tarjolla...

Ei muuten kauaa jääkaapissa kääretorttu kettuillu ja uppos erittäin hyvin anoppiin ja kälyynkin. Ja kääretortun pitäs muuten pärjätä mainiosti pakastimessa.

Mietintämyssyyn siirtyy siis tämäkin kokeilu..

Aiemmin testattua: Manteli-liköörikeksit, Suklaakakku, Suklaa-banaanimuffinsit, Marengit

Viikonlopun hääaiheiset jutut

Paluu (vain) kahden viikon loman jälkeen työhön on yllättävän rankkaa, varsinkin, kun työpäivän jälkeen aika on menny taas pitkältä asuntonäytöissä juostessa. En siis suoraan sanottua ole ehtinyt koneelle asuntoilmoitus-sivujen selailua lukuunottamatta juuri lainkaan, vaikka mieli oikein olisi huutanut hääblogeja ja hääkuvaajien sivuja selaamaan ja sitten niitä ihania löytöjä teille jakamaan.

Mutta, koska viikko oli täynnä paikasta toiseen säntäilyä, oli ihan jees mennä rentoutumaan maalle anoppilaan, vaikka mattojen pesua ja hapansilakkaa olikin tiedossa. Eteisen matot pesty (ja allit kipiät, tehokasta reeniä näes) ja hapansilakkaa maistettu (wuhuu! mutta vaan maistettu, on se niin kamalaa tavaraa) ja mikä PARASTA: parit hääaiheiset jutut taas viety eteenpäin.

Eka hääaiheinen juttu koskee hääkakkua: Pohjalaasen sisko oli tehnyt porkkanakakun kokeeksi pakastimeen ja nyt sitten maistettiin pari viikkoa pakastimessa ollutta tuotosta ja täytyy sanoa, että voin olla luottavaisin mielin sen suhteen, että saadaan hyvää kakkua häihin. Vielä pitäisi keksiä täyte...

Toisesta hääaiheisesta jutusta tulee pieni sneak peak..

...ja saatte sellasen about kahdenkymmenen kuvan postauksen näistä vielä myöhemmin :P

Ja ihanaa on myös, että anoppi tarjosi osittaista ratkaisua meikäläisen hortensiahulluuteen:

Kunhan nämä ihanuudet, eli anopin puutarhassa olevat syyshortensiat kukkivat, anoppi lupasi napsasta kukkivia oksia maljakkoon kuivumaan, jolloin valkoisista tulee kauniisti vintagea henkiviä, vaaleanpunaisen ja hieman ruskean sävyisiä. Ei siis sellaisia ruman ruskeita kuten esim huonekuivatuista ruusuista, vaan sellasia sopivasti rustiikkisia. Ja eivät ilmeisesti mene kamalasti kasaan. (katso esim täältä kuva parin syksyn takaa samaisesta puskasta, kun kukat on alkaneet kuivua ja paleltua)

Ja sunnuntai-illan lopuksi mun mielestä kaunis kuva viikonlopun "filmiltä":

Vaikka kuvan kukka onkin nimeltään Särkynyt sydän, ei meikäläisen sydän ole tippaakaan särkynyt. Päin vastoin, olen päivä päivältä rakastuneempi pohjalaaseeni ja sen hupsuun pohjalaaseen perheeseen :D

Niin, ja saatiin ihan eka häälahjakin. Ja erittäin yllättävältä taholta. Siitä myöhemmin lisää.