tiistai 25. syyskuuta 2012

Unelmia juhlapaikasta. Osa 2, Korkeaa & Persoonallista

Korkeus ja valoisuus luo mielestäni lisää tilantuntua, kun vastaavasti pisimpien vieraiden päitä hipova katto ja lähestulkoot olematon ikkunoiden määrä saa aikaan ahtaanpaikankammon, vaikka pohjapinta-alaa tilasta löytyisikin. Siksi olen vähän mietteliäänä edellisen juhlapaikkapostauksen muutamasta navetta rakennuksiin remontoiduista juhlatiloista.

Korkeuden lisäksi persoonallisuus on mitä mahtavin ominaisuus juhlatilassa, mikäli se tilan persoonallisuus sattuu sopimaan hääparin persoonaan. Aikani hääaiheisia blogeja ja etenkin hääkuvaajien sivustoja selatessani bingasin seuraavanlaisen hieman erikoisemman juhlatilan, kasvihuoneen.

Kuva

Lasikatto ja lasiseinät, ei voi olla pimeää edes harmaalla säällä.. Kuvan kasvihuone näyttää kyllä ihanan tunnelmalliselta ja persoonalliselta ja se voisi olla jossain määrin jopa saavutettavissa, sillä Turun seudulta löytyy juhlakäyttöön vuokrattava kasvihuone Harjattulan kartanosta. Ihan siisti vaihtoehto, mutta lieneekö se tukahduttavan kuuma aurinkoisella säällä?

Kasvihuoneajatus kyllä jotenkin vaatisi myös, no kasveja.

Kuva



Kuva

Pari undulaattia tai muuta tirppaa vielä ja vesilähteitä ja perhosia jajaja.. Ei vaiskaa. Mutta voisihan tuollainen kasvihuone olla vähän erilainen vaihtoehto ja silloin luonto olisi todella läsnä, mutta silti lasiseinien ulkopuolella, jos vaikka sattuu tulemaan vettä vaakatasossa.

Mitä muuten korkeaan tilaan tulee, me on käyty katsomassa tähän mennessä yhtä juhlapaikkaa, josta pidin osittain juuri sen ylös asti auki olevaan tilaan. Tai pidin siis ennen kuin menin katsomaan.. Paikka oli kyllä pitkään mun suosikki ja unelma hääpaikaksi, mutta valitettavasti petyin aika paljon paikanpäällä. Korkeutta pääsalin lattiasta kattoon oli riittävästi, mutta jonkinasteista keskeneräisyyttä paikassa oli havaittavissa ja se alkoi häiritä yhä enemmän ja enemmän vierailun aikana. Etenkin sulhasta listojen puuttuminen ja päällystämättömät betoniportaat tuntuivat hairitsevän ja paljon. Mutta monelle parille se tuntuu silti olevan se paikka jossa he haluavat häitään viettää, onhan se täällä Turun markkinoilla yksi niitä harvoja isoja yhtenäisiä tiloja, jos ei halua ihan VPK:n tilojen suuruudenhulluuteen lähteä tai vastaavasti jumppasalitunnelma ei innosta. Jumppasaleista lisää sitten joku toinen kerta..

Korkeisiin ja persoonallisiin tiloihin Turun seudulla palatakseni, miten olisi vanhan viinatehtaan meiningit Manillassa tai kenties pitsihuvilamainen tanssilavameininki Ruissalon kansanpuiston juhlasalissa tai Ruissalon suunnalla niin ikään sijaitsevassa Villa Romassa? No rakkautta nettituttavuuden perusteella ei ole vielä syntynyt, joten ehkä jatkan vielä selaamista. Ehkä tilantuntua loisikin tilattomuus...

Muuten, jos joku tätä sattuu lukemaan ja on ollut vieraana tai itse päätähtenä häissä joissain mainitsemistani paikoista, kokemukset otetaan ilolla vastaan. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti