keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Kukkia muistoksi

Olen pähkäillyt vieraslahja-asiaa jo aikaisemminkin (kokonaisen postauksen verran täällä, macaroneja karkkien sijaan täällä, yrttejä keijukaisen häihin), mutta katsottuani ihan lemppari lifestyle ohjelmaani (eli Strömsöä tietysti) + bongattuani ohjelman yhdestä osiosta jotain tuttua, sai vieraslahjaehdokkaiden lista yhden uuden ehdokkaan joukkoonsa. Eikä kyseessä ole todellakaan mikään kallis lahja, vaan pakkauskustannuksia lukuunottamatta täysin ilmainen.

(Kehä)Kukan siemeniä kauniissa pussukassa!

Meidän pihan kulmassa oleva villiintynyt kasvimaa on aika lailla kauniin oranssien kehäkukkien valtaama, joten kukkien siemenet olisi ihan omasta takaa, kunhan ne vaan jaksaa kerätä ja seuloa ötökät pois seasta.


Pussukkaan sen sijaan voisi käyttää kaunista paperia, jota muutenkin käyttäisi häiden paperitavarassa.

Jokainen saisi oman pussukan kukkasen siemeniä ja voisi kylvää ne itselleen mieluisaan paikkaan. Tosin, sitten aloin miettiä, että kaikillahan ei ole mahdollisuutta kylvää näitä siemeniä mihinkään.. Mutta toisaalta, ei nuo meidänkään kehäkukat liian nuukia ole kasvamispaikkansa suhteen, ovat meinaan vallanneet pihakasvijätteille tehdyn kompostin...

2 kommenttia:

  1. Kukan siemenet on ollut aika pitkään mun lemppari-idea vieraslahjoiksi! Vähän epäilen, että meille ei kuitenkaan ole tulossa mitään vieraslahjoja, mutta jos olisi, valkkaisin mieluusti juuri tän idean :)

    Tuo, että siemenet olis teidän omalta pihalta, tois kyllä ihanan persoonallisen lisän koko lahjaan! Ehdottomasti käyttöön, siis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kyllähän siihen tois oman lisänsä se, että ne ois just meidän oman kodin pihalta kerättyjä.

      Poista