perjantai 7. joulukuuta 2012

(Linnanjuhla) Pukubongaukset

No nyt myönnän etten edes katsonut koko vastaanottoa, mutta bongailin pukuja myöhemmin netistä. Ohessa muutama, joissa olisi jotain elementtejä, jotka voisin hääpukuuni ottaa..

Tämä on tavallaan tosi kaunis: Kukkakoristusta lukuunottamatta simppeli ja kauniisti laskeutuva. Olen itse suht simppelin kannalla, mutta kyllä puvussa silti voi jokin yksityiskohta olla, joka herättää mielenkiinnon. Tässä puvussa se on tuo kukkakoristus. Tosin halkio on hieman liian rohkea omaan makuuni.



Alla oleva puku sen sijaan on ihan tositosi yksinkertainen ilman mitään vau-efektiä (ignoratkaa tuo huivi, se ei siis ole vau, eikä muutenkaan kivasti aseteltu). Siinä on kuitenkin sitä kauniin kevyttä laskeutuvuutta helmassa, mitä puvulta toivoisinkin. Lisäksi miehusta näyttää sopivasti tukevalta rintavallekin ihmiselle. Häitä ajatellen pukuun saisi varmaan loistetta esim kimaltavalla vyönauhalla. Muokkaamalla saisi varmasti minun tyyliseni puvun, eikä tarvitsisi pelätä, ettei tukea povelle löytyisi.



Ilmava ja sopivasti kerrostettu on tämä seuraava asu. Helmassa tosi kivasti liikkuvuutta ja olkaimessakin näyttäisi olevan jonkinlainen juju. Jälleen siis yksinkertaista pienellä jujulla.



Tässä on jotain kaunista, todennäköisesti jälleen tuo helman liikkuvuus iskee minuun. Leikkauksensa vuoksi olisi varsin armollinen keskivartalolle, mutta ehkä kuitenkin haluaisin jotain tyköistuvampaa sitten omiin häihin.



Voi, tämän voisi pukea tälläisenään häihin. Tosin suuripovisemmalla voisi olla vähän turhan antava. Mutta muuten kerrassaan ihana!



Alla oleva pitsipuku on kerrassaan hot! Tämän kaltaisi olen nähnyt häälehtiä selatessakin ihan valkoisena. Mutta onhan tuo nyt paljon dramaattisempi noilla värein..



Noniin nyt päästiin simppeliin, jossa on pieni blingbling vyönauhan muodossa. Mutta olisikohan liiankin yksitoikkoinen sitten kuitenkin. Jotenkin kun yhdistää jäykemmän kankaan ihan perusmalliin, tulee jotenkin tylsä fiilis, kun helmakaan ei luo liikettä..



Alla olevan, kuten myös tuon edellisen voisi varmaan melko helpostikin morsiuspukuna löydettävissä. Vartaloa halaileva, mutta rypytystensä ansiosta silti armollinen. Jälleen pieni blingi, ihan kaunis peruspuku siis.



Että sellaset bongaukset. Voisi kai sanoa, että näiden bongausten perusteella pukumakuni on yksinkertainen, kauniisti laskeutuva ja kevyttä kauniisti liikkuvaa materiaalia oleva. Tykkäsin muuten vielä siitä Yhdysvaltojen suurlähettilään vaimon poroaiheesta, mutta se ei ehken nyt häihin sopisi (jos ei sitten teema olisi luonnonläheinen).

Pakko vielä laittaa hauska talvimorsin idea, jos nuo kukkayksityiskohdat muuttaisi toisenvärisiksi (tai jättäisi pois) saisi varmasti upean lumikuningatar-lookin aikaan.



Ja mitäpä sanotte tästä hiuskoristeesta? Aika kaunis minusta, vaikka onkin varsin veikeä. Siinä on jotain pilkettä silmäkulmassa varmaan ollut kun tuo on valittu.


Yritin muuten kysyä Pohjalaaselta mikä noista puvuista olisi sellainen, jossa minut haluaisi puolisokseen ottaa.. Perus miehen kommentti: "Ei voi tietää". Saanen siis todellakin itse valita pukuni ja pitää sen yllätyksenä loppuun saakka..

Kaikki kuvat lainattu täältä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti