Näin itsenäisyyspäivän kunniaksi ajattelin koota muutamia bongaamiani sinisiä hääideoita. Meillä itsellähän ei väriteemaa ole vieläkään lyöty lukkoon, joten silmät avoinna bongailen vielä kaikenvärisiä ideoita ja sitten muutaman tärkeän päätöksen jälkeen voidaan selata väriteemapostaukset Pohjalaasen kanssa läpi ja pohtia mikä olisi juuri se meidän juttu...
Mitä siniseen väriteemaan tulee, olen ollut yhdissä häissä, joissa oli hyvin selkeä sininen väriteema: kutsut ja muu paperitavara oli kauniin tummansinistä muistaakseni hopeisilla yksityiskohdilla ryyditettynä. Häät olivat alkoholittomat, joten alkumaljana oli spiderman-limua, väriteemaan sopivasti. No, itse en ehkä lähtisi ihan niin hurjalle linjalle sinisen värin kanssa.
Sininen kaikkialle ympättynä näyttää jotenkin omaan silmään liian tunkkaiselta ja teennäiseltä. Yllä olevassa kuvassa on minun makuun liikaa sinistä, vaikka omalla tavallaan se toimiikiin aika hauskasti pellavan ja pitsin kanssa. Jotenkin tuo sininen pöytäliinana on minulle vaan yksinkertaisesti liikaa, liekö syy niin suuressa yhtenäisessä ja voimakkaassa väripinnassa vai siinä, että huoneeni oli teininä kuorrutettu sinisellä..
En kuitenkaan halua sulkea sinistä mahdollisena tehostevärinä kokonaan pois laskuista. Omissa häissäni käyttäisin varmaan sinistä pienenä ripauksena joissakin yksityiskohdissa, kuten paikkakorteissa, kakun koristuksissa tai vaikka hääkimpussa
Tulipa muuten tuosta pöytäkartasta jotenkin mieleen, että siniseen sävymaailmaan löytyisi varmaan tosi kivoja ja rohkeita tapetteja, joita voisi kenties hyödyntää somistuksessa/kutsuissa ja kiitoskorteissa yms. Muutenkin luulisi tummansinistä löytyvän somistukseen melko helposti.
Sinisen yhdistän mielessäni kivasti valkoiseen ja muihin sinisen sävyihin, ehkä myös harmaaseen. Jotenkin sininen vaan vaatii rinnalleen raikasta ja simppeliä, näin niinkun varsin suomalaiseen makuun sopien. Vaan ei ole hassumpi tuo trooppisempikaan väriyhdistelmä.
Enkä nyt viitsi näin itsenäisyyspäivänämme lähteä hehkuttamaan sitä kuinka sininen sopisi kauniisti länsinaapurin malliin tietyn toisen värin kanssa yhteen...
Tämän päivän kansallisen väriteeman mukaisesti siis valkoisella raikastettu sininen hääväriteema mietintämyssyyn hautumaan ja illalla sitten bongaillaan skumppalasi kädessä, kuinka mahdollisesti jotkut linnanjuhliin kutsun saaneista kyseisiä värejä kantavat.
HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti