keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Valon tuiketta

Joulun alunen on kyllä mitä otollisinta aikaa etsiä tuikkukippoja yms kynttiläjuttuja häihin. Samalla kun muutenkin tulee pyörittyä kaupoilla, voi nopsaa silmäillä tuikkukippotarjonnan (tai niin itse tein tässä syksyn mittaan). Kerrankin sysäsin turhan empimisen nurkkaan ja kysäisin reippaasti myyjältä "Onko näitä enempää?"


Ja niitähän oli. Näinpä ostin savolais-pohjalaisiin häihin 24 suloista, köyhäinhopeaista tuikkukippoa.


Hinta ei ollut hirvittävä, 2e/kpl ja Tigerista löytyivät. Nyt sitten vaan miettimään ja ennen kaikkea laskeskelemaan, tarvitseeko kyseisten lisäksi pöytiin jotain muutakin. Mitään valtavan isojahan nuo nimittäin eivät ole ja toisaalta talveen kuuluu mun mielestä kynttilät ja niiden tuike.

Olen muuten varmuudeksi ostanut myös valkoisia pöytäkynttilöitä häät mielessä, kun nyt kerta olivat Tarjoustalossa tarjouksessa. Ja nuohan eivät mene hukkaan, vaikka eivät häihin päätyisikään, valkoisia kynttilöitä kun tulee poltettua vuodessa useampi.


Mutta ei tässä lähiviikkojen häätoimet rajoitu ainoastaan noihin tuikkukippoihin, vaan on sitä muutakin tullut puuhasteltua. Nyt alkaa jo olla suorastaan kiire ja valtavasti on asioita päättämättä. Ehkä meikäläinen tarvitsee jonkun pienen paniikin päälle, että saa asiat lyötyä lukkoon.

Mut niistä muista häätoimista toiste sitten.

ps. pahoittelut ihan todella ala-arvoisesta kuvanlaadusta :P

1 kommentti:

  1. Noi tuikkulasit on ihanat! Itekin oon Tigeristä hamstrannu noita ja toisia samanlaisia, joissa ei ole koristetta. :)

    VastaaPoista