Kuten aiemmin jo olen heitellyt ilmoille kuvia ja ideoita vanhojen hopeiden hyötykäytöstä, niin tässä nytten vastaavaa ideaa toteutettuna meikäisen olohuoneessa.
Ostin kuvan kermakon ja sokerikon työkaveriltani, jonka edesmenneiden isovanhempien valtavaa tavarapaljoutta olivat perheineen myymässä. Toki he oli säilyttäneet heille rakkaimmat ja kaikkein arvokkaimmat tavarat, mutta kun tarvaaa oli niin valtavasti ja perijöitä ihan vaan muutama, olivat pätyneet myymään osan esineistä. Meillä sitten kerran lähti puheeksi meikäläisen hurahtaminen vanhoihin astioihin, ja niinpä työkaveri otti kuvia joistain myynnissä olevista esineistä ja meikäläinen sieltä sitten bongasi mieleisimmät.
Kyseiset sokerikko ja kermakko olivat jokseenkin tummuneet, lievästi sanottuna, mutta ei häitä mitiä: tosi kuumaa vettä, reilusti suolaa ja iso pala foliota altaaseen ja kipot puhdistumaan. Kyllähän noihin toki vähän patinaa jäi, mutta niin mun mielestä kuuluukin.
Ihana muuten tämä keväinen auringonpaiste! En kuulkaa yhtään alkanu haaveilla keväthäistä.. No toisaalta meidän juhlatila on sellanen, että kauneinkin auringonpaiste menisi vähän hukkaan ja tila sopii paremmin tummiin iltoihin. No mutta toisaalta ensi vuonna tähän aikaan saan viettää sitten onnellisena kevättä tuoreena rouvana. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti