lauantai 26. huhtikuuta 2014

Savolais-pohjalaisten häiden tavaraan + maalaisromanttisten häiden somisteita myynnissä!

Sain vihdoin aikaiseksi kuvattua muutaman meidän häissä olleen somisteen ja nyt ne ois niinkun kaupan, koska itselläni ei niille enää käyttöä ole. Omien häideni somisteiden (joita ei siis ihan kauhean paljoa ollu) lisäksi laitoin tänne (klikklik) esille myös ystäväni viimekesäisistä, maalaisromanttisista häissä olleita somisteita.

Tulen varmaan tuonne lisäämään muutamia somisteita ja ehkä myös jotain mahdollisesti pientä summaa vastaan lainattavissa olevaa.. :)

Siispä, jos etsit jotain somistetta omiin häihisi tai muihin kekkereihin, käyppä kurkkaamassa olisiko jokin noista kertaalleen käytetyistä omaan tarpeeseesi sopivaa :)

ps. onko jollain kiinnostusta noihin meidän häissä olleisiin kahvikuppeihin? Osa olisi mahdollisesti myynnissä ja osa vuokrattavissa :) Jos kiinnostusta ilmenee, laitan niitä tonne esille.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Saisiko olla jotain suunkostuketta?

Nimittäin sitä on tarjolla ihan takuulla jokaiseen makuun ja riittämiin. Ja jos ei ole niin sitten on yksinkertaisesti nirso. Aiempien pohdintojen mukaisesti meillä päädyttiin iskemään pöytään Gin-Tonic ja Mojito ainekset (ja ohjeet kehyksissä), pieni valikoima pullossa olevia oluita ja mietoja alkoholisekoituksia sekä lonkeroa, siideriä ja olutta tölkkitavarana. Lisämausteena 10-vuotiasta Torres brandya. Siihen ei tosin tainnut kukaan koskea... Lisäksi pöytään oli nostettu viinipulloja ja loput skumpat. Juuri niinkun pitikin. Juomia tuotiin pikkuhiljaa esille, että pysyivät viileinä.

Juomapöytä oli pitkä kuin papin puhe ja juomaa enemmän kuin riittävästi. Mutta, mistäs alotettaisi näin kuva-sanallisesti tämä läpikäynti? Vai antaisiko vaan kuvien puhua puolestaan? Jep, tehdään niin. Savolais-pohjalaisten häiden juomapöytä, auki ruokailun jälkeen - bileiden loppuun:
Niin tähän ei sit kukaan uskaltanu koskea?
Olutta vai siideriä vai sittenkin juomasekoitusta? Pullotavara on vaan niin kivan näköstä.
Muodikkaita paperipillejä tietty! Täytyy kyllä sanoa ihan rehellisesti, että niistä tuli pahvinen sivumaku...
Rommia, ON. Sokeria, ON. Limeä, PALJON. Minttua TIETTY. Pöytäliina, PUHDAS VIELÄ + paljon muuta odottamassa janoista kansaa. Ystävän ottama kuva.
Mojiton teko on heleppoo ku heinän teko.
Mitä mä sanoin: pitkä kuin papin puhe.. Coolerissa oli muuten sylinterimaljakko ja siinä jäitä. Ja täyttö ilmeisesti toimi? Kuva veljeni ottamasta rajattu..

Kukaan ei sammunut. Kukaan ei örveltänyt. Kaikille löytyi jotain juotavaa. Yhtään lasia ei mennyt ilmeisesti illan aikana rikki, isäni tosin rikkoi pari lasia siinä vaiheessa kun niitä laitettiin esille edellisenä iltana.. Niin ja muistinko jo mainita, että juomaa todellakin jäi? Kuinka paljon, palataan siihen ihan omassa postauksessaan.

Harmi vaan etten itse päässyt juuri nauttimaan näistä antimista, en meinaan halunnut olla kännimorsian :D Niin ja hei, jäitä sai Hesestä säkillisen. En muista maksoiko tuo Pohjalaanen niistä paria euroa enempää... Hyvä diili!

torstai 24. huhtikuuta 2014

Can't talk, eating!

Muistaako joku kun ennen muinoin pohdin täytyykö häissä olla lämmintä ruokaa ja mietin jopa ihan ite ruuan tekemistä?

Unohtakaa kaikki ne puheet! Vedetään jotain ihan ohi noiden ja jotain mitä monikaan meidän vieras ei ole ennen häissä kokenut: Istuva illallinen. Jep, kuulit ihan oikein (tai jos olet lukenut blogiani aiemmin, kuulit tän jo kutsujen lähetysvaiheessa).

Hommahan toimi niin, että vieraat sai kutsujen mukana ilmottautumiskortin, jossa vierasta pyydettiin valitsemaan liha, kala tai kasvisruoka pääruuaksi sekä ilmoittamaan mahdolliset erikoisruokavaliot. Mitään sen tarkempia yksityiskohtia ei annettu (koska niitä ei vielä tiedetty itsekään tuolloin).

Alkuruuaksi kaikki sai mustajuurikeittoa ja juuressipsejä. Siinä keitossa oli päällä vielä joku tillivaahto. Nams. Mut sori, ette saa kuvia keitosta, koska niitä ei ole! Sen sijaan saatte kuvan valkoviinin kaadosta :D


Noni mut sit pääruokaan. Kasvissyöjät sai eteensä Timjami risottoa, sinappimarinoitua punajuurta ja rucolasalaattia. Ei kuvaa.. Mutta kuulin kasvisvaihtoehdon valinneilta, että oli just oikean kypsystä risottoa ja tosi hyvää.

Kalan valinneet saivat halstrattua merilohta, tilli-perunaterriiniä ja tähtianis-voikastiketta., kas näin:


Myös tämä oli kuulemma tosi hyvää.

Meistä kumpikin meni lihavaihtoehdolla, koska se nyt vaan kuullosti noista kaikkein parhaimmalta: Matala kypsennettyä naudan fileetä (pitopalvelun mukaan härän mutta me kirjotettiin se menukortteihin nautana, koska härkää se tuskin oli), pekoniperunaa ja timjamikastiketta.


Voi taivas että oli hyvää! Ja annos oli ihan tosi iso, mistä olin tavallaan aika yllättynyt.

Ja jotta ei oltas oltu helppoja asiakkaita, tilattiin muutamille ihmisille liha mediumin sijaan kypsänä. Esim oma äitini ei voi syödä mediumia lainkaan (mieltymys kysymys) ja eräs raskaana oleva rouva pyysi jo vastauskortissa ettei syö raakaa lihaa. Niinpä mediumia noin viidelle henkilölle. Ja tässä kohtaa viimestään tosi iso hatunnosto pitopalvelulle, joka sai oikeille lautasille kypsän lihan, joka ei ollut sitkeää! Tokihan meillä oli pöytäkartat toimitettuna keittiölle :)

Tavallaan otettiin riski siinä kun tarjottiin vieraille medium-kypsyydellä ollutta lihaa, mutta toisaalta ei toi veristä ollu ja enpä nähnyt kenenkään jättävän lihaa lautaselle.

Kaikki kehu ruokaa, jopa keittiöalalla toimivat sukulaiset. Meni siis ihan nappiin ja ollaan tyytyväisiä. Ainut miinus siitä, että tarjoilu toki ottaa aikaa. Mutta saipahan siinä sitten ihmiset keskustella rauhassa ja morsiusparikin syödä rauhassa.

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Valkoisia kukkia

Sorppa nyt jo etukäteen tämän postauksen kuvien laadusta, on meinaan tullut rajattua esim vieheitä joistakin potrettikuvista. Mutta ehkä saatte niistä kuitenkin jotain käsitystä. :)

Toiveestani meillä oli häissä vain valkoisia kukkia. Valinta tuntui jotenkin selkeältä, koska varsinaisestihan meillä ei ollut mitään väriteemaa ja taas toisaalta meillä oli vaikka ja mitä värejä karkkibuffassa, mustaa ja valkoista ja hopeaa kutsuissa, menuissa jne ja paikka taas oli ruskean sävyinen. Joten valkoista siis. Ja vielä senkii takia että iteeni ajatus valkoisista kukista miellytti eniten.

Kukkabudjetti oli sellainen jossa jouduttiin (tai jouduin, koska Pohjalaanen ei niin kukista välitä) nipistämään aika paljon. Saatiin silti mielestäni tilaan sopivat kukat, vaikka yhtään ei tietty ylimäärästä niillä kukilla koristeltu.

Aloitetaas vaikka pöytäkukista: Meillä oli neljä pitkää pöytää joihin jokaiseen tuli kolme kapeaa ja korkeaa asetelmaa. Toisinsanoen iso liljanoksa ja jotain vihreää heinää. Harmi vaan etteivät liljat ehtineet ihan aueta :/ Sopivat kuitenkin korkeaan tilaan ja olivat muutenkin tilaan sopivat. Koska lähdettiin sitten jo häämatkalle pian häiden jälkeen, jaettiin kyseiset pöytäkukat mukaan kaasoille ja siivouksessa auttaneelle ystävälle.


Kahvi-/iltapalapöytään tuli sitten iso asetelma, jossa oli myös valkoisia liljoja sekä mm neilikkaa. Muita rehuja en tuosta asetelmasta sitten tunnistakaan. Mutta kaunis se oli :)

ystävän ottama kuva :)

Isät, bestman, seremoniamestari ja veljeni saivat rintapieleensä valkoiset neilikat. Äideille sen sijaan tuli vieheiksi pientä valkoista ruusua.


Kaasot ja Pohjalaasen sisko ja veljeni avopuoliso saivat ranteisiinsa todella herkät valkoiset orkideat. Olivat kyl nätit :) Eivät tosin tainneet ihan älyttömän kovaa menoa kestää.

Velipojan nopsasti nappaama, tosin loppuillasta jolloin rannekukka oli jo aikas.. kärsinyt..

Sulholla oli vieheessään valkoista jaloleinikkiä ja sitten joku kukka jota en tunnista.


Ja nyt sitten mietitte että mites nämä kaikki kukat liittyy toisiinsa muuten kuin väriltään? No koska niitä oli myös minun unelmien hääkimpussa!


Paitsi tota neilikkaa ei ollu, eikä liljaa... mutta muita oli (lähinnä noista viehe- ja rannekukka kukista) :) Jaloleinikkiä, ruusua, tuntematonta kukkaa (??) ja pari orkideaa. Sidottuna pyöreäksi, mutta pienellä rosolla (toiveestani) twistattuna.


Ihan mun näköinen kimppu :) Ja kesti ihan valtavan hyvin koko illan.

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Kaapinpaikka

Jatketaan makealla linjalla kun sinne kerta heti ekana eksyttiin, seuraavana siis kakun leikkausta ja kahvia.


Jos joku nyt oli missannut aikaisemmat hehkutukseni kahvipöydän kotikutoisuudesta niin tässäpä vielä kertausta:

Kahvikupit oli keräilty kirppareilta pääosin anopin toimesta. Jotta kuppeja saatiin riittävästi, kaivoi äiti ja anoppi omat kahvikuppivarastot ja pääsipä mukaan Pohjalaasen melkein sata-vuotiaan mummonkin kupit häihin. Inspiraationa toimi mm alla oleva kuva ja myös aiempi postaus. Enempi yksityiskohtia näistä meidän löydöistä löytyy täältä ja täältä.

Kuva
Juhlapaikalla kupit kera kermanväristen kahviliinojen, näytti tältä:


Myös tarjoiluastiat oli äitien ja vähän naapureidenkin kaapeista kaivettuja. Ehkä ihanimpia laina-astioita oli Pohjalaasen siskolta lainassa ollut hopeavati.

Kuva ihanaisen ystävän ottama :)
Kyseiseen vatiin päätyi äitini tekemät vadelmasydän-pikkuleivät. Nams että olivat hyviä! Äiti teki myös hevosenkenkäpikkuleipiä ja ne vei ihan yhtälailla kielen mennessään.


Hääkakku oli kuten jo kymmeniä kertoja mainittu, Pohjalaasen siskon tekemä porkkanakakku. Tässä tapauksessa kakut leikattiin kahtia ja niiden väliin laitettiin tuorejuusto-sitruunatäytettä, samoin kun päälle. Äidit sitten vielä koristeli kakut ruusuilla ja mintunlehdillä. Gluteenittomille, kanamunattomille ja maidottomille oli tarjolla gluteenittomia porkkanamuffineja soijatuorejuustotäytteellä. Toisin kuin varsinainen kakku, ne taisi olla aika mauttomia...?


Kahvi ja tee tuli pitopalvelulta, samoin kun lusikat ja aveclasit. Aveceina meillä oli Larsen V.S.O.P ja Vana Tallinna Chocolate Creme. Palataan sit siihen avecien määrään ja menekkiin myöhemmin muiden juomien kanssa..


Niin ja sen verran oman käden jälkeä kahvipöydässä oli, että nimilaput tuotteille tein. Teema napattu karkkibuffasta. Mistä tulikin mieleen, en muistanut tätä ite karkkibuffapostauksessa, mutta tarkoitushan oli että karkkibuffa "aukeaa" yhtäaikaa kahvin kanssa, mutta ilmeisesti makeanhimo vei vallan jo heti ruuan jälkeen :P Enpä siinä sitten viittinyt alkaa jalkaa polkemaan ja kieltämään karkkien napsimista :D Ja hyvä niin.


Ja miten siinä kaapinpaikan määräämisessä kävi?


Kuten kuvasta näkyy, tahtoa oli kummallakin niin paljon että kakkulautanen kellahti nurin ja anopin hopeakakkulapio meni mutkalle :D Ei siis todellakaan tietoa kumpi polkasi eka, mutta kummallakin on tästä toki oma mielipiteensä ;)

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Karkkibuffa


Meillä oli tottakai karkkibuffa meidän häissä. Ja voi pojat, tiesin kyllä odottaa sen olevan suosittu aikuisten keskuudessa, mutta että ihan noinkin suosittu! Karkkipöydälle oli valehtelematta välillä pidempi jono kun juomapöydälle! Pohjalaanen ei ainakaan olisi uskonut karkkien tekevän niin hyvin kauppaansa, koska sen mielestä nämä olis riittänyt:


Nuo ostettiin siis sillon laivalta samalla reissulla kun haettiin häiden juomat. Tarkemmin tarkasteltuna matkaan tarttui:

2 isoa pussia kirpsakoita apinoita

2 isoa pussi panttereita

1 iso pussi vaahtoautoja

2 isoa pussia Pohjalaasen yksii lempparei, Pollyja


1 laatikko (tai pussi laatikon sisällä) mun inhokkeja, mutta Pohjalaasen tykkäämiä viinikumeja

3 rasiaa mariannerakeita



1 iso laatikko marianneja (ei kuvaa erikseen) ja 2 isoa pussia liitulakuja.

Pohjalaasen mielestä tässä oli sit muka tarpeeksi noin 90 henkilölle... Olin erimieltä. Niinpä mukaan tarttui Karkkimaailmasta iso laatikko hedelmätimangei, sekoitus salmiakkikaloja ja pari pussia punaisia JuJu nallenameja (vai mitä onkaa).

Niin ja iso pussi sydänvaahtiksia Tarjoustalosta...

Kuten noista kuvista jo muuten näkyykin, astiat oli omasta, anopin ja äidin kaapeista haalittuja mariskooleja, salaattikulhoja ja maljakoita. Ja pari olutlasiakin pääsi toimittamaan karkkikipon virkaa. Alla olevasta kuvasta poiketen tuo KoKo-lautanen oikeassa alakulmassa ei päässyt mukaan kemuihin.


Karkkikauhojen virkaa toimitti viisi söpöä vanhaa lusikkaa.


Nimilaput taiteilin samasta paksusta paperista ja satiininauhoista kuin karkkitötteröt.


Ja tältä se sitten näytti noin niinku juhlapaikalla:

Tämä kuva ystävän ottama :)

Jäljelle jäi ehkä noin puolet vaahtiksista, jotka vietiin sitten kummankin työpaikalle maanantaina. Lisäksi noita salmiakkiapinoita ja jotain muitakin epämääräsiä yksittäisi nameja jäi ehkä normikokoisen karkkipussin verran. Että hyvin uppos ja onneks pidin pääni ja haettiin noihin laivanameihin lisäyksiä ;)

Täällä ollaan vielä

Ensinnä oikein ihanan aurinkoista ja keväistä pääsiäistä, tai koska kyseinen pyhä on jo melkein paketissä tältä vuodelta, hyvää kevättä! :) Vähän on hiljaista pidellyt täällä blogin puolella ja siitä syytän ihan omaa aikaansaamattomuuttani. Ja puutarhatöitä. Ja ylitöitä. Mutta ennen kaikkea aikaansaamattomuutta :D


Mutta täällä nyt ollaan ja postauksia meidän häistä alkaa tippua jonkinsortin epämääräisessä järjestyksessä. Pahoittelen nyt heti alkuun, että kuvat tulee olemaan mitä ovat, koska en halua julkaista täällä kenenkään naamoja. Siksi kuvat yksityiskohdista on haalittu sieltä täältä ja saattavat olla vähän huonolaatuisiakin osa. Mutta saatte varmaan juonkun käsityksen..

Ja mitä kuviin tulee, jos käytät, linkkaathan kuvan lähteeseen :) (en ihan periaatteesta kiellä kuvien käyttöä koska itsekin linkkaan kuvia blogiini, mutta pyrin aina myös linkkaamaan kuvan yhteydessä sen ottajan sivuille tms).

Kuvaajana meillä oli häissä tutun tuttu, joka ei, minun rajauksistani johtuen ilmeisesti, halua nimeään kuvien yhteyteen. Osa täällä nähtävistä kuvista on oman veljeni ottamia ja niiden kohdalla mainitsen asiasta (olen niin ylpeä hänestä, hän meinaan alkaa tehdä enemmissä määrin myös hääkuvauskeikkoja tässä jossain vaiheessa :) ). Ja sitten on muutamia vieraiden ottamia kuvia. Kaikkiin tulee kuitenkin se tuttu "poffuliini" alakulmaan...

Semmottisii taustatietoja tähän hätään :) Onpa vähän ehkä hassua "alustaa" tulevia hääpostauksia, mutta en jaksa sitten jokaiseen näitä samoja laittaa niin oonpahan nyt maininnut nämä.

Kuten mainitsin, tulee postaukset epämääräisessä järjestyksessä ja me alotetaan tietty makeasta elämästä ;) (mun lempilapseni). Kunhan nyt eka kasaan kuvat siihen(kin) postaukseen :P