maanantai 18. helmikuuta 2013

Kaksi eri pitsityyliä kimpun koristuksena

Jatketaan vähän ennen Rooman reissua aloittamaani pitsi-intoilua, bongasin nimittäin pari söpöä kimppua, joiden sitomisessa on käytetty pitsiä. Ja mikä hauskinta, nää on kyllä ihan eri henkiset, vaikka molemmissa tosiaan sitä pitsiä on.

Kuva

Ylempi kuva on ihan selvästi maalaisromanttisempi, siitä pitää huolen juuttikangas, jota sitten on söpöstetty pitsillä ja helmillä. Alempi kimpuista on sitten ihan erimaata, jotenkin ehkä hienostuneempi. En toki sano, että maalaisromanttinen ei olisi hienostunutta, mutta jotenkin alemmasta kimpusta huokuu marmorilattiat jne enemmän..

Kuva

Tulipa näistä kimpuista mieleen, että tämä morsian on vähän niinku noiden kahden maailman välissä sen suhteen mitä häiltään ja niiden tunnelmalta haluaisi. Toisaalta reippaan rosoinen maalaisromanttisuus ja oman käden jälki vetää puoleensa siinä missä toisesta kädestä puolelleen koettaa kiskoa kiillotettu juhlasali kristallikruunuineen ja ylellisine koristuksineen. Ja kun molempia ei voi saada, varsinkaan jos haluaa tyylikkäät häät. Kummassakin puolensa, paikka sanellee sitten sen, kumpaan suuntaan lähdetään.

ps. tänään mennään katsomaan yhtä potentiaalista hääpaikkaa. Jännittää.

4 kommenttia:

  1. Ihanat!! Nämä sopisivat täydellisesti meidän 1950-lukua, vintagea ja maalaistunnelmaa tihkuviin häihin. Kiitos vinkistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat kyllä herkkuja ja juurikin vintagea henkiviä. :) Ja kiva kuulla, että bongasit idean, koska sitähän nää blogit on parhaimmillaan, ideoiden kokoamista ja jakamista :)

      Poista
  2. Ihania, tuo ylinhän kolahtaa meikään kuin halko päähän! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, toivottavasti ei kolahtanu liika kovaa ;) Ei vaiskaan. Voisin hyvin kuvitella ylimmän sopivan teikäläisten häiden tyyliin :)

      Poista