Voi, olen niin ihastunut kaikenmaailman pitsisomistuksiin. Paperipitsit oli siis vaan alkulämmittelyä, sillä nyt on päästy tekstiilipitseihin ja etenkin niiden käyttöön missäs muuallakaan kuin pöydän päällä.
On rustiikkista puuvillapitsiä söpösti ryppäinä. Vaikka pitsit löytyisivätkin mummon lipastonlaatikosta, ei noista tule mielestäni mummolafiilistä niin paljoa, etteikö niitä voisi käyttää nuoren parin häissä.
Eikä näytä hullummalta vähän teollisemman näköisetkään pitsit, kun kontrastina on rouhea puupöytä tai muuten vaan siisti pöytä, jonka kanssa syntyy kontrastia.
Jos nuo aiemmat vaihtoehdot oli hieman maalaisromanttisempia, on seuraava vähän eri maata. Romanttista kyllä, mutta myös jotenkin prameaa. Kenties lumikuningattaren häihin?
Vaan ihan joka paikasta ei varmaan löydy yhtä rouheita pöytiä kuin kuvissa ja joillekin yltiöpäinen pitsi voi mennä yli romanttisuusrajan. Siksipä on hyvä olla jotain siltä väliltä: pohjalle häiden väriteemaan sopivaksi sävytetty pöytäliina, päälle ohuen kevyt pitsiliina.
Ei ehkä kaikkiin pöytiin, varsinkaan jos vieraita on paljon, mutta kenties morsiusparille tai vaikka herkkubuffan alle...
Sitten ei muuta kun kirppareita, sukulaisten vinttejä ja nettikauppoja koluamaan, tai jos on kätevä käsistään, voihan sitä itsekin virkata tai nyplätä.
|
Kahden viimeisen kuvan pitsiliinat H&M:ltä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti