Oltiin yllättävän samoilla linjoilla pohjalaasen kanssa siitä, millaiset kutsut halutaan: Yksinkertaiset mutta tyylikkäät eikä mitään turhaa tilpehööriä ja älytöntä askartelua. Tosin ei käy kieltäminen, ettenkö olisi aliarvioinut näidenkin kutsujen vaatimaa työmäärää..
Ennenkun alettiin kutsuja tehdä, kyselin muutamasta paikkaa hintoja ja todettiin sitten, että jos nyt kuitenkin säästetään tässä kohtaa ja suunnitellaan ja toteutetaan itse. Ja olen kyllä tyytyväinen siihen, että saatiin meidän näköiset ja ainakin mun mielestä tyylikkäät kutsut ihan ite aikaan.
Kutsut siis suunniteltiin itse MSOfficen Publisherin kanssa. Eka ajatus kyllä tuosta kyseisellä ohjelmalla suunnittelusta oli kummallakin sellanen et nyt tulee niin word perussettiä ettei tosikaan. No, yksinkertaisethan nuo onkin, mutta kyllä ne omaan silmään oli just sopivat.
Halusin alusta asti pitkulaisen malliset kutsut, joten mitoitettiin kutsut niin, että yhdelle A4:lle saa mahtumaan kolme kutsua. Kutsut tulostettiin tukevalle helmiäisvalkoiselle kartongille. Teksti oli mustaa, mutta kartongin helmiäisen ja neliväritulostuksen avulla tekstistä ei tullut ihan mustaa vaan ehkä vähän rusehtavaan taittavaa mustaa. Noin niinku minun silmään (Pohjalaanen on meillä se väreistä enemmän ymmärtävä).
Kutsun reunoille jäi jotain sentin tai parin luokkaa (en todellakaan ole mitannut) oleva tyhjä "reunus". Itse kutsun teksti kehystettiin mustalla paksulla rajauksella ja tuon rajauksen sisään lisättiin himmeällä sellanen kuvio (joka ei valitettavasti kuvissa kauhean hyvin näy). Kutsun kulmiin painettiin kulmaleikkurilla kuviot tuomaan ilmettä. Loppusilauksena mustasta satiininauhasta rusetti.
Kuten toki jo kuvista näkee, kutsut pidettiin myös tekstin osalta todella yksinkertaisena. Ylhäällä isoimmalla fontilla lukee meidän nimet, ensin minä sitten pohjalaanen. Muuten teksti:
Tervetuloa
Vihkiäisiimme Turun Tuomiokirkkoon xx.xx.xxxx klo xx.xx. Vihkiäisten jälkeen olette lämpimästi tervetulleita juhlimaan kanssamme Juhlapaikkaan.
Poffuliini & Pohjalaanen
Tumma puku Vp. 17.1.2014 mennessä
Varsinaisesti kutsussa siis ei ole muuta infoa kuin ajankohta ja paikka sekä pukukoodi ja viimeinen ilmoittautumispäivä. Koska kutsuun pujotettiin satiininauha, sai sen taakse näppärästi ujutettua hääinfon. Kyseinen hääinfo oli puolikkaan A4 kokoinen ja sellaiselle hieman ohuemmalle vaalean harmaalle paperille tulostettu. Hääinfoja laitettiin kolmenlaisia, mutta pääasiallisesti teksti oli seuraavanlainen:
Vihkikirkkona toimii Turun Tuomikirkko (Tuomiokirkonkatu 1, 20500 Turku). Juhlapaikka XX sijaitsee XX. Bestman ja kaasot ohjaavat vieraat kirkosta juhlapaikallle. Toiveenamme on, että juhlapaikalle siirrytään yhtenä kulkueena, sään niin salliessa.
Juhlatilan ja kirkon yhteydessä on rajoitetusti parkkipaikkoja. Lisää parkkipaikkoja löytyy kuitenkin läheisiltä kaduilta.
Pitkän matkan päästä saapuvia ajatelle olemme varanneet majoituskiintiön Hotellista (osoite, Turku). Hotelli sijaitsee noin XX. Mikäli haluatte majoittua kyseiseen hotelliin, pyydämme varaamaan huoneen puhelimitse xx-xxxxxxx 19.1.2014 mennessä. Varaustunnuksella xxxx kahden hengen hotellihuone maksaa x€/yö sisältäen aamiaisen. Turun keskustan alueelta löytyy myös muita hotelleja (linkit).
Pyydämme ilmoittamaan osallistumisestanne häihimme 17.1.2014 mennessä oheisella ilmoittautumiskortilla. Mikäli pääsette osallistumaan häihimme, pyydämme valitsemaan pääruokavaihtoehdon ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoittautua voitte myös sähköpostitse minä.minä@email.com tai puhelimitse anopeille.
Vaikka lapsista pidämmekin, toiveenamme on tällä kertaa juhlia aikuisten kesken.
Paras häälahja on osallistumisenne tärkeään päiväämme iloisin mielin. Mikäli kuitenkin haluatte muistaa meitä lahjalla, olemme tehneet lahjalistan osoitteeseen www.lahjalista.net. Lahjalistaan pääsette kirjoittamalla hakukenttään meidän nimet. Listan salasana on XX.
Niille, kenen mahdollisesta parisuhdestatuksesta emme ole ihan varmoja lisäsimme ilmoittautumisohjeen perään maininnan: Kutsu on avec. Ulkomailla asuvien hääinfosta poistimme maininnan ilmoittautumiskortista ja laitoimme ilmoittautumistavaksi pohjalaasen sähköpostin, ulkomailla asuvat kun ovat pääasiallisesti hänen sukulaisiaan.
Tällänen nippu lähti useimmille vieraista. |
Niin tosiaan, me laitettiin kutsujen mukaan ilmoittautumiskortit. Niihin pyydettiin kirjaamaan nimi ja valitsemaan pääruokavaihtoehto vaihtoehdoista liha, kala tai kasvis sekä mainitsemaan mahdollisista ruoka-aineallergioista/erikoisruokavalioista. Jep, meille tulee siis lautastarjoiltu hääpäivällinen, mutta siitä sitten myöhemmin lisää.
Lisäksi ilmoittautumiskortissa on kohta, johon pyydämme ilmoittamaan mikäli ei pääse häihimme. Kortin kääntöpuolelle tulostimme osoitteemme ja lisäsimme postimerkin valmiiksi. Tulipahan tässä sitten samalla ilmoitettua jo useampi kuukausi sitten muuttuneesta osoitteesta.
Kutsuja lähti niin Ouluun, Joensuuhun kuin pk-seudullekin sekä Britteihin, Ruotsiin ja Ranskaan, yhteensä yli 60 kpl, kaikki käytännössä kahdelle hengelle tarkoitettuja. Saapas nährä sitten kuinka paljon väkeä tulee. Tällä hetkellä ilmoittautuneita (sekä tulee, että ei tule) on aika pieni osuus.. Mutta onhan tässä vielä pari viikkoa aikaa..
Pääasiallisesti palaute kutsuista on ollut positiivisia, mitä nyt osa sukulaisista oli ihmetellyt pukukoodia, kun sellaseen ei olla totuttu. Ja äiti ehkä ihan pikkusen kritisoi mustaa nauhaa... Mutta tärkeintä, että itse ollaan tyytyväisiä :)
Kylläpäs tuo rusetin lisääminen toikin arvokkuutta tuohon korttiin! Todella pienellä yksityiskohdalla voi saada ihan mielettömän muutoksen aikaan.
VastaaPoistaTotta. Ilman tota rusettia kutsut olis jäänyt aika mitäänsanomattomiksi.
PoistaElegantit ja tyylikkäät kutsut! Minä olen sitä mieltä että musta nauha just passaa tuohon hyvin ja tuo arvokkuutta. Vastauskortti on varmasti hyvä olla olemassa. Jos se sitten saisi vieraat ahkerammin vastaamaan kutsuun, kun kokemuksieni mukaan se on jostain syystä aina hiukan vaikeaa ja sitten niitä vastauksia saa kysellä melko monelta suunnalta. Pitää laittaa siis itsekin harkintaan tuommoinen kortti.
VastaaPoistaPyörittelin eri nauhavärivaihtoehtoja (niitä nauhoja kun on tullut kerättyä), mutta ei tohon oikeen muut kun musta sopinut. No ehkä valkoinen ois voinu sopia mut kyl tuo kutsu mielestäni tarvis tuon musta tuomaan vähän särmää.
PoistaKauniit kutsut! :) Tykkään etenkin tuosta helmiäispaperista ja ilmoittautumiskorteista. :) Niin ja mielestäni musta nauha ei ole yhtään liian synkkä, vaan elegantti valinta.
VastaaPoistaKiitos :) Ilmottautumiskorteista muuten sen verran (kaasoni postitäti-äidin vinkkaamana): täytys olla lähempänä postikortti kokoa, nyt saattaa ton kokoset kortit kadota postiin.. Jännityksellä nyt seuraillaan tuleeko niitä, vai jääkö kuin paljo matkalle.
PoistaOnpas ihanat kutsut! Todella kauniit =) Helmiäispaperi ja ilmoittautumiskortit on niiiin ihania! Elegantit kutsut =)
VastaaPoista:) Tykkään joo itekin tuosta helmiäisestä. Tosin meidän tulostin ja sitä myöten tulostaja (pohjalaanen) meinas sanoo ittesä irti kun paperi oli sen verta paksua ettei tulostus meinannu onnistua :P
PoistaHurmaavan ihanaa tuo paperi!
VastaaPoista:) Oli hyvä että löydettiin tuollainen valkoinen helmiäiskartonki, joka ei sihdannu violettiin.. :) Olen siis tyytyväinen asiaan
PoistaMiten noi ilmoittautumiskortit oikeen tulee teille takasin? Siis laitoitteko mukaan kirjekuoren jossa on teidän osoite ja postimerkkimaksettu vai onko toi vastauskortti itsessään postikortti jonka toisella puolella on osoitetiedot ja postimaksumaksettu?
VastaaPoistaMeille tulee kans vastauskortti ja oonkin nyt pähkäilly et miten se on järkevintä saada palautumaan kotiin :)
Vastauskortin toisella puolen on meidän nimet ja osoite sekä postimerkki valmiiksi liimattuna (ei pitäs siitä sit jäädä kiinni lähettäminen). Mutta tässä tosiaan nyt se huomio, että kortin olisi syytä olla ainakin lähestulkoon postikortin kokoinen. Meidän ovat hieman liian pienet, joten saadaan varmaan jännätä loppuun asti löytääkö kaikki kortit perille vai hukkuvatko jonnekin lajittelukoneisiin.
PoistaMietin itse yhdessä vaiheessa myös kirjekuorien mukaan laittamista, mutta päädyttiin sitten tuohon ratkaisuun..
Tuollaista en ajatellutkaan, tuota postikorttimaisuutta. Säästäis kirjekuorissa. :)
PoistaPitääkin Hey Lookin kanssa alkaa ideoimaan paremmin ;) Kiitti :)