sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Tallinnan saalis

Meillä oli alunperinkin juhlapaikan valinnassa yhtenä kriteerinä se, että alkoholit saadaan viedä itse. Tämä ihan puhtaasti kustannussyistä, koska ei kuitenkaan haluttu, että vieraat joutuvat itse maksamaan juomat meidän juhlissa. Ja jotta ne kustannukset sitte saadaan pidettyä juomien kanssa "kurissa", päätettiin niin monen muun tapaan hakea iloliemet etelänaapurista.

Ihan ennen ostosreissua tehtiin vähän kauppalistaa eli mietittiin suurinpiirtein kuinka paljon halutaan juomaa vieraille tarjota. No riittävästi tietysti, mutta pitihän sitä vähän laskeskella mikä olis riittävästi muttei kuitenkaan ihan överisti. Ja tää oli muuten vaikeaa, kun piti yrittää miettii et kuinka moni jois mahdollisesti siideriä ja kuinka moni olutta jne. Ja jottei liian helpoksi mene, täyty vielä vähän miettiä etukäteen että mitä laatikoita sitä sitten kyseisistä juomalaaduista mukaan nappaa (tarkotan siis et mitä kaljaa, mitä siideriä, mitä viiniä jne).

Viinien kanssa saatiin ehdotuksi pitopalvelusta ja valkkariksi otettiinkiin heidän suosittelemansa valkkari. Suositeltua punkkua sen sijaan ei löytynyt Superalkon valikoimista, joten tehtiin vielä reissua edeltävänä iltana pikavisiitti Alkoon ja napattiin mielenkiintoisen oloinen vaihtoehto maisteluun.

Ja tähän väliin sit maininta, että vaikka nyt haettiin juomat edullisemmasta maasta, piti silti todellakin katsoa mitä mikäkin maksaa, eikä valittu mitään kalliita vaihtoehtoja. Tai tuohan on toki suhteellinen käsite tuo "kallis".. Mut sit asiaan ettei tästä nyt tule ihan järkyttävän pitkä sepustus..

Tehtiin ostosreissu viime viikonloppuna ja ihan päiväreissumielessä. Kulkupelinä oli oma auto ja vetten yli suhautettiin Eckeröllä, se kun oli edullisin. Meno matka vaan tuppas olemaan aika kamala kun laiva keikku niin paljon ettei tällänen maakrapu meinannu pystyssä pysyä. Kun sitten päästiin Tallinnaan, ajettiin ekana yhteen Superalkoista ja lähettiin kattelemaan heidän valikoimaa. Valittiin muuten tosi hyvä ajankohta, koska mikään kaupoista joista käytiin, ei ollut tupaten täynnä väkeä.

Ekalla kierroksella nakattiin matkaan 3 laatikkoa skumppaa alkumaljoihin (eli 18 plo). Skumpaksi rankattiin ihan vaan nettitietojen perusteella Jaume Serra Cristalino Brut, eli kuiva cava. Nyt voi varmaan joku älähtää, että kui nyt kuivaa otitte ettekä puol kuivaa ku monel kuiva jakaa mielipiteitä, mutta meistä (etenkin musta) skumpan kuuluu olla kuivaa. Piste. Ja meidän hääthän nämä ovat :P


Koska mulle jäi lievähkö kammo edellisistä Viron skumppatuliaisista, oli meidän ihan mun mielenrauhani takia pakko valita jotain muuta kun itäblokin skumppia ja maistettava yks pullo ihan kaiken varalta ennen häitä. Tuo maistelu suoritettiin tämän viikon perjantaina ja omien havaintojeni mukaan valitsemamme cava oli kivasti kuplivaa ja ihan sellasta perusmakuista edullista cavaa. Joten no panic sen suhteen..

Ekasta kaupasta oli tarkotus myös ostaa oluet ja sidut ja lonkerot. Jo alusta alkaen oltiin puhuttu siitä, että halutaan tarjolle muutakin kun ihan perus olutta ja sidua. Mutta tietty budjettibudjettibudjetti, eli kyl meillä ostoslistalla oli ihan sitä bulkkikaljaakin. Tarkemmin sanottuna kassalle kiikutettiin niistä budjettiystävällisemmistä vaihtoehdoista:


4 x 24 tlk ihan Karhua
2 x 24 tlk Saku Tumea
4 x 24 tlk Original lonkkua
2 x 24 tlk Original karpalo lonkkua
2 x 24 tlk Crowmoor sidua
2 x 24 tlk Rekorderlig mansikka-lime sidua

Sit ne lasipulloissa mukaan napatut vähän erikoisemmat (vaikka eihän nää mitää erikoisii ole, mut kuitenkin):


20 plo Newcastle olutta
24 plo Sol olutta
24 plo Hoegaarden olutta
24 plo Sherwood siideriä
36 plo erilaisia ViruValge Cooler ja Saaremaa Frizzereitä

Juu eihän noita mitään hillitöntä määrää ole, mutta niit on nyt tarkotus olla aluksi koska ovat kivan näköisiä ja jotain vähän erilaista. No pitemmittä puheitta eka satsi kassalle ja näpit jäässä autoa lastaamaan.

Mentiin seuraavaksi käymään vähän lounaalla, minkä jälkeen ajettiin auto parkkiin sellasen Liviko shopin pihaan. Käytiin sitten huvikseen vilkuilemassa mitä kyseisellä alkoholin tuottajalla on tarjota. Mukaan tarttui kahvin avecit. Alunperin tarkoitus oli hankkia Baileysia likööriksi. Konjakkiosasto sen sijaan tuotti vähän päänvaivaa, koska pohjalaanen ei niin innostunut ihan edullisimmista konjakeista.. ne kun kuulemma on monesti kalliimpia ja huonompia kuin hyvät brandyt. No tuolla Livikolla kuitenkin törmättiin Vana Tallinna Creme Chocolat likööriin ja maistelun jälkeen meikä morsian innostui ja päätti, että totahan me otetaan eikä Baileysia. Ja on muuten tosi paljon edullisempaa (ja mun mielestä jopa parempaa) kun perus Baileys. Sitä ostettiin sitten 6 puolen litran pulloa. Koska budjettiin jäi nyt vähän löyhää tämän extempore valinnan myötä ja Livikolla oli Larsenin V.S.O.P tarjouksessa, päätti pohjalaanen sitten kuitenkin napata toiseksi avec-vaihtoehdoksi konjakkia.


Kuten kuvasta näkyy, tarttu toisella vierailulla Superalkossa matkaan myös drinksuaineksiksi 4 litraa rommia ja 4 litraa giniä. Niin ja bonarina litra vodkaa. Meillä tarjolle tulee siis myös kumpasenkin lemppari drinksut eli mojito ja gin-tonic. Näitä drinksui ei tule kuitenkaan kukaan vieraille valmiiksi tekemään vaan jokainen saa ihan ite sekoittaa omansa, ohjeiden kera toki. Riskialtista sen suhteen, että tulee överi vahvoja drinksui? No joo tottakai, mutta kyl me nyt sen verta vieraisiimme luotetaan ettei ne ainakaan alkuillasta lähe ihan hurjiksi.. :P

Viineissä päädyttiin ostamaan pulloviinejä ja viinit on tarkoitettu pääasiallisesti ruokailun kanssa nautittavaksi. Ja pullossa sen takia, että viinit on tarkoitus kaataa laseihin tarjoilijoiden toimesta. Valkkariksi päädyttiin siis valitsemaan pitopalvelun meille suosittelemaa (ja heidän mukaan meidän alkuruokaan ja kala/kasvisvaihtoehtoon sopivaan) saksalaiseen Moselland Riesling Kabinett:n. Kyseessä on puolimakea viini, eli ei varsinaisesti sellainen mitä yleensä itse valittaisiin. Mutta luotettiin tässä nyt sitten tohon pitopalveluun.. Toivottavasti uppoaa vieraisiin. Ostettiin kyseistä viintä muuten yks pullo Tallinnassa, maistettiin pikku huikat ja todettiin et kelpaa meille ja laitettiin korkki kiinni.

Punkun kanssa tehtiin sama maisteluoperaatio, mutta tällä kertaa pullosta meni noin 70 cl hukkaan koska korkkina oli ihan oikia korkki.. Punkuksi otettiin argentiinalainen Fuzion Alta Malbec Reserva. Maistettiin ennen reissua Alkon valikoimasta löytyvää Malbec-Tempranillo versiota ja tykättiin että se oli ihan tosi hyvää ja just passelia liharuuan kanssa. Koska tota Alkosta löytynyttä versiota ei siis löytynyt Tallinan päästä, piti meidän maistaa tota pelkkää Malbecia ihan sen takia ettei tulis ihan ostettua sikaa säkissä.

Viinejä otettiin kumpastakin 30 pulloa, yhteensä siis 60 pulloa viintä. Tarkotus olis, että valkkaria suositeltais kaikille alkuruualle noin 12 cl kaadon mukaan. Esim Alkon sivujen mukaan sellanen 12-16 cl on hyvä perusannos. Ja mun mielestä ei oo kauheen tyylikästä kaataa laseja piripintaan. Alkuruualle siis todettiin että toi 12 cl on kiva määrä, koska viinin on tässä vaiheessa tarkotus olla osa ruokailua, ei humalluttaa. (tästä hei muuten otan mielipiteitä vastaan, niinku nyt muutenkin kaikesta. Mut etenkin jos teil on kokemusta ni jakakaa! :) ) Pääruualle kalan tai kasviksen valinneille suositellaan myös valkkaria, mutta lihan valinneille suositellaan punkkua. Joo mä tiiän, kaikki ei juo punkkua lihankaan kanssa. Mutta ainakin suositellaan kaikkia maistamaan ja saadan sen sit lasiin jättää jos ei tykkää (mut ketään ei pakoteta). Pääruuan kanssa tarjoiluannoksen koko vois olla se 16 cl ja sit halukkaat saa lisää.

No miltäs kuullostaa nyt tää kokonaisuus? Meille on siis tulossa yhteensä 90 vierasta, joista kaikki ei tietty juo alkoholia, mutta jos nyt laskettais että juo ja kaikki jois kaikkia laatuja, niin jokaiselle olis viinien ja avecien lisäksi:

- noin 1,5 tölkkiä olutta
- 1,5 tölkkiä lonkeroa
- 1 tölkki siideriä
- vähän alle 1,5 pulloa noita pullosiduja/oluita
- 1,5-2,5 annosta väkeviä (gini, rommi, vodka) riippuen annoskoosta (4-6 cl)

Yhteensä alkoholiannoksina (ruokailua ja avecia ja onnittelumaljaa lukuunottamatta) noin 7-8 per lärvi.. ja juhlapaikallahan ollaan noin 8 tuntia, sisältäen ruokailun ja kahvittelut jne. Loppuukohan kesken?


8 kommenttia:

  1. Minusta määrä kuulostaa hieman pieneltä. Ainakin jos miettisin omia vieraitani, paljon miehiä tulossa joten juomaa uppoaa enemmän.
    Tiedät varmaan paremmin mikä teidän vieraiden alkoholinkulutus yleensä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tokihan porukasta löytyy muutama jotka vetäs vaikka keissin kaljaa illassa ilman että olisivat humalassa. En kuitenkaan usko, että läheskään kaikki vieraista joisi tota noin 12 annosta (alkumalja, ruuan kaa 2-3 annosta ja avec + noi muut 7-8 annosta) illan aikana. Tai eihän sitä tiiä.. Valkkarin riittävyydestä on kyllä käyty keskustelua ja saattaapi olla, että sitä haetaan sitten lisää ihan Alkosta.

      Poista
  2. Meillä oli muistaakseni laskettu ruokajuomien lisäksi ehkä 7-8 annosta per pää ja määrä oli ihan täydellinen. Ei loppunut kesken, mutta yli jäi todella vähän. Osa vieraista joi enemmän, osa vähemmän. Jos laskee mukaan vielä alkumaljan, ruokajuomat ja avecin, niin tossahan mennään jo yli kymmenen anosta per nenä, mikä aika monille on jo liikaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siihen me uskotaan ettei kaikki juo yhtä paljon ja siel enemmän juovat ja vähemmän juovat vähän niinku tasottaa toisiaan.

      Poista
  3. Niin ja tarkoitus ei varmaankaan ole juottaa koko häävierasporukkaa hirveään humalaan, joten määrä kuulostaa mielestäni varsin kohtuulliselta jopa reilulta. Osa vieraista ei juo ollenkaan, toisen vähemmän ja toiset enemmän, joten eiköhän tuo satsi kaikille riitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tosiaan ei oo tarkotus juottaa juhlaväkeä ihan kaatokänniin ja luotankin siihen että suurimmalla osalla väestä pysyy järki päässä eikä ne kittaa alkuiltaa kaksin käsin. Mutta tottahan se mietityttää että eihän vaan lopu kesken edes kohtuu käytöllä :D

      Poista
  4. Hei näin vuosi myöhemmin vielä kysymys jos näitä satut lukemaan, riittikö teillä henkilöauton kantavuus tälläiseen painomäärään? Tässä juuri pohditaan aikalailla samanlaista määrää juomaa ja epäilyttää ainakin itseä nuo paino asiat..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan tarkistaa mieheltä asiaa. Meillä oli sillon iso farkku Opel ja siihen sai kuulemma noin 650 kg tavaraa (sis tietty ihmiset ja polttoaineet) pakata kyytiin eli painon puolesta mahduttiin hyvin. Äkkiseltään se mietti, että juomat paino varmaan reilu 300 kiloo (juomaa joku 240 litraa + materiaalit nesteen ympärillä), joten millään pienellä henkilöautolla noita tuskin saa tuotua kivuttomasti.

      Poista