Vihdoin sain miehestä irti lupauksen häistä vuodelle 2014. Ok, aikaa on, mutta mitä nyt kokeneempien puuhista olen ymmärtänyt, sen kaksi vuotta voi erittäin vaivatta käyttää kaikenlaiseen häähössötykseen. Ja miksipä ei, lienee se suunnitteluosuus tässä tapauksessa, tai no minun kohdallani kyllä kaikkien muidenkin juhlien osalta, suuri nautinto koko häätouhussa. En sano että suurin, mutta merkittävä kuitenkin.
Siispä tovin jos toisenkin asiaa päässä pyöriteltyäni, päätin oikein ylös kirjoittaa näitä omia hössötyksiäni ja ajatuksiani. Ideoita ja "mää haluun, mää haluun"- päähänpinttymiä kun tuntuu ainakin tällä hetkellä olevan enemmän kuin omiksi tarpeiksi, toivon tämän myös selvittävän ajatuksiani siitä, mitä todella haluan elämäni tärkeimpiin kuuluvalta päivältä. Ja koska juttua toivottavasti riittää, päätin laittaa alulle ihan pelkästään hääjuttuihin keskittyvän blogin, muista elämänalueista (etenkin syömäpuolesta) kirjoitan jo Lilyn puolella, jos jotakuta sattuu kiinnostamaan.
Toivottavasti saan jonkusen kommentin, ne kun voivat olla yllättävän tärkeitä, tuovathan ne erilaista näkökulmaa kuin mitä itse olen ajatellut. Eli ei muuta kun näistä sekalaisista pomituista ideoista jalostamaan yhtenäistä ja ihanaa päivää!
Kuvat poimittu matkan varrella eri blogeista, joten valitettavasti en ihan kaikkien lähdettä (jatkossa lupaan laittaa kaikkiin oikean lähteen). Pääasiallisesti kuitenkin täältä. (Hei, jos täällää on nyt jonkun muun palstan kuvia, ilmoitathan jos haluat sen poistettavan. Kiitos!)
Jee! Olen blogisi lukija jo Lilyn puolelta ja häät ovat toivon mukaan ajankohtainen asia meilläkin seuraavien vuosien aikana, joten innolla seuraan valmistelujasi. :)
VastaaPoistaMukava kuulla :) Kyllä tässä itsekin on odottanut että saa ihan virallisesti alkaa intoilemaan näistä hääjutuista ;) Ja nyt vihdoin saa hössöttää kun on mieskin alkanut ihan tosissaan puhumaan häistä ja vuosi päätetty!
VastaaPoistaHiiohei ja tervetuloa myös Bloggerin ihmeelliseen hääblogimaailmaan! :D Linkkaan tämänkin blogin omaani! :) Kivaa saada uusia hyvin kirjoitettuja hääblogeja lukulistalle!
VastaaPoistaKiitos! Ittellä helpottuu nyt kummasti muiden hääblogien seuraaminen :)
Poista