lauantai 15. kesäkuuta 2013

Cooleri tjsp

Pohjalaasen piti päästä yhteen halpatavarataloon hakemaan siimaa yms kalastusjuttuja, kun se lähtee isänsä kanssa ihan parin viikon päästä viikon kalareissulle Ruotsiin. Meikäläinenhän lähti ihan intona mukaan tavaratalokierrokselle, koska se nyt vaan on fiksua bongailla sieltä tykötarpeita häät mielessä. Katselin koreja huiveille, kynttiläkippojen hintoja jne. Mitään sellasta tosi hyvää löytöä en tehnyt, joten mitään ei myöskään tarttunut mukaan.

Kauppakierroksella käytiin myös kauppakeskuksessa, ja jällee mielenkiinnolla päätin kävellä läpi edullisen krääsäkaupan ja tsadam, johan tarttu tämän juhlatykötarvekalastajan koukkuun jotain.


Vaivaisen neljän euron hintaan nappasin matkaan Tigerista tällaisen soikean sinkkisoikon. Melko pienihän se on, joten ihan oluiden kylmänä pitämistä varten se ei ole sopiva, mutta skumppapulloja siinä voisi hyvinkin pitää vilpoisana häissä.

Tosin ihan tuollaisenaan se ei ehkä meidän häihin sovi vaan vaatinee tuunausta. Mietin, että voisikohan sen pintaan kenties laittaa jotain ekstraa spraymaalien kanssa ja kirjata vaikka kylkeen jotain kivaa, joka viittaisi sisältöön. No kahtotaan mitä keksin, vai keksinkö mitään ja meneekö vati muuhun käyttöön kuin hähin.

Nyt alkas olla ne kriittiset vaiheet kun jokaista häät mielessä tehtyä ostosta pitäisi harkita toooodella tarkkaan. Vielä kun ei ihan ole pään sisällä hahmottunut se kokonaisuus miltä meidän häissä näyttää. Harkintaa hankintoihin siis.

Nuo kuvan pullot Fresitaa lukuunottamatta on muuten keväiseltä Tallinnan reissulta mukaan tarttuneita HALPOJA skumppia, joita otin siis testattavaksi. Sopivaa testiporukkaa ei vaan olla vielä saatu kasaan, mutta eiköhän niitä vaiheessa maisteta ja pohdita, olisiko joku niistä sopiva meidän häihin kilistelyyn.

2 kommenttia:

  1. En ole koskaan käynyt Tigerissa, mutta hääblogeja selatessa se tulee jatkuvasti vastaan. Sinne on siis päästävä! Niin ja vastaava soikko pitäisi meillekin metsästää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu siellä on kyl kaikenlaista sekalaista rompetta ja jotain hääsomistukseenkin käyttökelpoista (liittyen toki millasta somistusta havittelee), mutta kieltämättä ihan yhden käden sormin on vielä omalla kohdalla kyseisestä liikkeestä tehtyjen hankintojen määrä ihan ylipäätäänkin.

      Poista